Eurooppalaisen energiavuoropuhelun mahdollisuudet

Ympäristötietoisuuden lisääntyessä Euroopassa, erityisesti kuluneen 20 vuoden aikana kaikissa Itämeren maissa, keskusteltu puhtaammasta energiasta on tullut laajemmaltikin vaatimukseksi kansallisella tasolla. Energiakeskustelu sai uuden kansainvälisen ulottuvuuden kun Berliinin muuri sortui ja viimeisten vuosien Neuvostoliitto sai ihmismäisemmät kasvot.

Eurooppalaiselta energiayhteistyöltä odotettiin paljon. Odotettiin uutta vaihetta Venäjän ja Euroopan suhteissa. Mutta kuinka kävikään?

Muutoshakuisen 1990-luvun jälkeen palattiin pian vanhoihin asetelmiin. Kun tiedostettiin, että tarvitaan uutta kuljetuskapasiteettia kaasun saamiseksi Venäjältä Länsi-Eurooppaan, uudesta kaasuputkesta alettiin puhua Moskovan ja Berliinin kesken jo Neuvostoliiton aikana. Itämeren maat pääsivät mukaan hankkeen valmisteluun 1991 hyväksytyn ja 1997 voimaan astuneen Espoon ympäristönvaikutuksien selvittämistä koskevan kansainvälisen Espoon yleissopimuksen nojalla. Itämeren maiden tuli esittää mielipiteensä asiaan liittyvistä ympäristövaikutuksista.

Sen sijaan muista vaikutuksista ei ole käyty laajamittaista julkista keskustelua Euroopassa.

Itämeren kaasuputkella on monenlaisia vaikutuksia, jotka tulisi ottaa huomioon toimilupaa myönnettäessä. Euroopan energiavuoropuhelussa tulisi ottaa huomioon ainakin neljä keskeistä päätöksenteon peruspilaria:

1) Järkevyys ja suunnittelu

Venäjältä tuotavan luonnonkaasun lisääminen Euroopan energiahuollossa on kannatettavaa sekä koko EU:n että jäsenmaiden kansallisten energiatavoitteiden kannalta. Nord Stream hankkeesta on tehty teknis-taloudellinen kannattavuusselvitys, mutta ei laajempaa ex-ante evaluointia (ennakoivaan arviointia), joka ottaisi ympäristöasioiden lisäksi myös poliittis-taloudelliset kysymykset huomioon EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Venäjän ja entisten NL-tasavaltojen/liittolaisten kanssa, joilla on kaasun kuljetuksiin sopivaa kuljetuskapasiteettia alueellaan.

2) Hankkeen tehokkuus

Nord Stream hankkeen kaasun kuljetukseen liittyvä teknis-taloudellinen tehokkuus on selvitetty hankkeen soveltuvuustutkimuksessa. 12 miljardin USD investoinnilla saadaan 28 miljardin kuution vuotuinen toimituskapasiteetti. Muita vaihtoehtoja (jo olemassa olevien putkistojen modernisointia ja lisäkapasiteetin rakentamista Euroopan mantereella) Venäjä ei ole noteerannut. Maaliskuussa 2009 EU ja Ukraina solmivat kahdenvälisen sopimuksen

kaasuputkiston modernisoimisesta tavoitteenaan lisätä venäläisen kaasun vientiä Ukrainan

kautta. Komission yhdessä ukrainalaisten kanssa tekemien asiantuntijalaskelmien mukaan tähän tarvittaisiin 2.55 miljardia USD eli vain noin 1/6 osa Nord Streamin kustannuksista. Asian tultua julkisuuteen, Venäjän hallitus ilmoitti, että asiasta ei haluta keskustella (Ria Novosti 24.03.2009).

3) Hankkeen vaikutukset

Ympäristövaikutuksien selvitystyö Itämeren maissa oli hidastan Tanskaa lukuun ottamatta kesken. Molempien vaihtoehtojen hyötyvaikutukset ovat samat. Oletettavasti vaihtoehtoisen vanhan kaasuputkiston korjaamisen kielteiset ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin kokonaan uuden putkiston rakentaminen ekologisesti herkkään Itämeren pohjaan.

Kerrannaisvaikutuksiltaan vanhan korjaamisvaihtoehdolla olisi moninkertaiset myönteiset vaikutukset kaikkien osapuolten kannalta: Venäjälle, EU:n jäsenmaille ja entisille NL-tasavalloille sekä entisille yhteistyökumppaneille Keski-Euroopassa. Näihin maihin on syntynyt merkittävää ympäristö- ja energiateknistä osaamista, jota voitaisiin hyödyntää tässä ”vanhan korjaamisvaihtoehdossa”. Samalla se olisi yhteistyöhön osallistuville entisen NL:n ja sen yhteistyökumppaneiden energia-alan yrityksille Maksim Gorkij’n kuvaama ”Yliopistoni” markkinavetoisten johtamistyylien ja liiketoimintatapojen omaksumisessa.

4) Jatkuvuus ja riskit

Nord Stream –mallilla toteutettuna Euroopan energiahuolto tulee olemaan kahden kauppa Venäjän ja Saksan välillä. Joka tapauksessa sekin tullee lisäämään EU:n jäsenmaiden kiinnostusta vaihtoehtoisten ja riippumattomien energialähteiden kehittämiseen, joka olisi

monin verroin voimakkaampi yhteinen nimittäjä edellä esitetyssä ”vanhan korjaamis-

vaihtoehdossa”.

Nord Stream putkeen liittyy myös yksi hallitsematon riskitekijä. josta tähän saakka ei ole

riittävästi puhuttu. Yhdysvaltojen lisäksi myös Venäjä on ilmoittanut soveltavansa lainsäädännössään ekstraterritorialisuutta, kun maan edut sitä vaativat. Venäjä ulottaa toimivaltansa maan rajojen ulkopuolelle, jos sen kansalaisten tai oikeushenkilöiden edut ovat uhattuina. Tähän mennessä ekstraterritoriaalisuusperiaatetta Venäjä on soveltanut Baltian ja Georgian alueen venäläisvähemmistöjen suojaamisessa. Kuinka pitkälle Venäjän hallitus on valmis menemään omien etujensa turvaamisessa venäläis-saksalaisen yhteisyrityksen ja venäläisen kaasun kuljetuksen turvaamisessa kriisitilanteessa Itämerellä. Sitä ei kukaan tiedä, koska siitä ei ole haluttu julkisesti keskustella. Ukrainan jäljet tuntuvat pelottavan monia

Euroopassa. Se on riskitekijä, joka pitäisi olla paremmin hallinnassa.

_ _ _

Venäjän ja EU-maiden välinen ”Energiavuoropuhelu” voisi olla laajempivaikutteinen ja koko aluetta koskeva ”superprojekti” sekä sosiaalis-taloudellisessa että yhteiskunnallisessa kehityksessä. Nord-Stream hankkeen valmistelu on tapahtunut liian suppeassa piirissä, jolloin sen hyödyistä ja hyötyvaikutuksista pääsee nauttimaan vain suppeampi joukko toimijoita.

Kun laajemmalla rintamalla edetään ja korjataan vanhaa yhdessä EU:n ja naapurimaiden kanssa, yhteistyön osanottajat saisivat kaasun toimittamisesta vientituloja ja teknologian kehittämisavustuksia ja tuotteiden/palvelujen myyntituloja, ne oppisivat eurooppalaisen toisen osapuolen huomioonottavan lähestymistavan elinkeinotoiminnoissa raa’an ja vääristyneen markkinamekanismin asemesta. Ennen nykyistä elämänmenoa talousoppinsa ja kommunikaatiotaitonsa hankkineet ihmiset Venäjällä eivät tunnu hallitsevan liikemiestaitoja. Yhä useampi venäläinen kadunmies ja ulkomailla lomiansa viettävä pitkälle koulutettu ammatti-ihminen myöntää, että jokin ’mättää hyvin pahasti” sekä Venäjän ulkoisissa suhteissa että hyvinvoinnin jakamisessa tasaisemmin maan sisällä. Tarvitaan jo ennen pelin alkua aikalisä, jolle on kannatusta sekä kentällä että katsomossa...

_ _ _

Kun tarkastellaan Suomen politiikkaoptioita EU:n ja Venäjän välisessä energiadialogissa, niitä on useita. Venäjä haluaa rakentaa kaasuputken Itämeren pohjaa pitkin turvatakseen oman kansantaloutensa tulovirran jatkossa Manner-Euroopan ja South Stream -kuljetusverkostojen

toimitushäiriöiden varalle. EU-Venäjä energiadialogin ollessa taustalla, Suomen olisi omien etujensa turvaamisessa liitettävä toimiluvan antamiseen mm. seuraavat tekijät:

1) Suomi voisi toimia aktiivisena toimijana yllä kuvatun EU:n ja Venäjän väliseen energiavuoropuheluun liittyvään ”superprojekti” –hankkeen valmisteluun luomalla ehdotuksen EU:n ministerineuvostolle tähänastisen energiayhteistyön kokonaisvaltaisesta arvioinnista (Interim Evaluation) ja olemassa olevien yhteistyöohjelmien sekä sektorikohtaisten ja alueellisten teknisen avun ohjelmien tehokkaammasta liittämisestä sellaiseen eurooppalaiseen vuoropuheluun, jossa Venäjä voisi olla entistä paremmin mukana rakentamassa yhtenäistä Eurooppaa.

2) Suomalais-venäläinen metsäteollisuusyhteistyö, jossa molempien osapuolten edut eli suomalaisten raaka-ainetarve ja vuosien varrella kerääntynyt tekninen osaaminen olisi otettava nykyistä paremmin huomioon. Suomen olisi saatava vuosikymmenien aikana kerätylle metsäteollisuusosaamiselleen Venäjän metsäteollisuuden kehittämisessä käypä hinta, minkä seurauksena Venäjä saisi pitkällä aikavälillä tästä yhteistyöstä merkittävän tekijän kansantaloutensa ja vientinsä muuttamiseksi energia- ja raaka-aineviennistä jalostetumpine teollisten tuotteiden vientiin. Uuden suomalais-venäläisen metsäalan yhteistyön tuloksena Venäjän teollisuus voisi paremmin integroitua suomalaiseen (pohjoismaiseen) metsäklusteriin, minkä seurauksena Venäjän metsäteollisuuden tuotannon tehostuessa ja metsien monikäytön lisääntyessä kotimainen energiakulutus vähenisi ja mahdollistaisi energian lisäviennin.

3) Nord Stream kaasuputken rakentamiseen liittyy erilaisia ympäristö-, talous- ja turvallisuusriskejä. Jotta yhteistyö Venäjän ja Euroopan/Itämerenmaiden maiden välille rakentuu vankalle pohjalle, nämä kaikki kolme riskiryhmää on kartoitettava ja valittava keinovalikoimasta sellaiset keinot, jotka kaikki osapuolet ovat valmiita hyväksymään. Tuolloin olisi myös määriteltävä energiasaatavuuden turvaamiseen liittyvä sotilaallisen voiman tarve (sotalaivojen/lentokoneiden määrät) Itämeren kansainvälisillä alueilla kaasun toimituksiin liittyvien uhkien ennakoimisessa ja turvaamisessa.

Suomen hallituksen tekemän Nord Stream kaasuputken vetämisen Suomen talousvyöhykkeen kautta oli Suomen hallituksen kannanotto yhteisten intressien olemassaolosta myös EU:öön kuuluvan Suomen ja Venäjän välillä. Sen merkitystä korostaa myös seuraavana päivänä Venäjän hallituksen tekemä presidentti Medvejeville tekemä esitys allekirjoittaa kauan aikaa sitten neuvoteltu Saimaan kanavan vuokrauksen jatkosopimus.

Kurjet lentävät

Georgian kriisin taustaa

Vuonna 1957 georgialaissyntyinen Mikheil Kalatozishvili ohjasi Neuvostoliiton elokuvahistorian ehkä ihmiskasvoisimman elokuvan ihmiskohtaloista sodan jaloissa. Elokuva on poikkeuksellinen tulkinta yksilöistä ihmiselämän ehdoilla. Nostamalla ihmisten väliset suhteet sodan sankaruuden ja uhrausten edelle, hienot näyttelijäsuoritukset ja loistava kuvaus ovat iskostuneet ihmisten mieliin NL-elokuvan rubljovimaisena ikonina.

Aina kun elokuva loppui sen pitkää kestäneen suosion aikana, ihmiset poistuivat kaduille sosialistiseen arkitodellisuuteen, jonka kaikki NL:n 15 kansakuntaa 1991 halusivat jättää taakseen. IVY-maissa aukeni uudistusten ikkuna aikaan, josta ihmiset olivat pitkään haaveilleet. Muu maailma todisti IVY-maiden ihmisten ilot, surut ja häpeäntunteet kun entisen NL:n kansalaiset pääsivät matkustamaan ja vaihtamaan ajatuksia ulkomaalaisten kanssa. Venäläiset olivat tämän joukon suurin ryhmä.

Voiko olla kahdenlaista totuutta?

Viime viikolla ikkuna sulkeutui kun Venäjä tunkeutui Georgiaan. Kotimaassa sitä edelsi vuosia kestänyt tiedotusvälineiden ohjaaminen hallituksen ruotuun. Uutisointi Georgiaan tunkeutumisessa muistuttaa NL-ajan uutisointia. Molemmat osapuolet mustamaalaavat toisiaan. Mutta Georgia auttaa kriisialueella olevia kansainvälisiä tiedotusvälineitä tuottamaan tietoa objektiivisen tilannekuvan aikaansaamiseksi. Kun länsimaiden lehdistö julkistaa asioita, uutisten esiintuomat asiat pitää olla todennettavissa. Venäjällä taas todeksi riittää haastateltavan ihmisen kertomus tai uutisankkurin heitto uutisen uskottavuuden aikaansaamiseksi.

Venäjän presidentin tulkinnan mukaan valtioiden alueellinen koskemattomuus on yksi olemassa oleva kansainvälinen periaate, mutta Georgian tapauksessa sitä ei voida soveltaa. Kriisin alkuvaiheessa TV-uutislähetyksissä presidentti Medvedev perusteli asioita sillä, että perustuslain mukaan Venäjällä on velvollisuus suojella kansalaisiaan riippumatta siitä missä he ovat.

Kriisissä tarvitaan kaksi osapuolta

Maailman kriisinhallinnan historia korostaa, että kiistassa tarvitaan aina kaksi osapuolta. Georgian miehityksessä David-Goljat asetelma on varsin selvä. Universaalit ja elämän jatkumista edistävät kertomukset elävät ikuisesti - tarveharkintaiset ja rajoitetulle joukolle kohdistetut kertomukset elävät vain tilatun ajan verran. Maatietoa ei voida muuttaa. Sen sijaan voimme muuttaa omia käsityksiämme todellisuudesta. Davidin näkemysten analysoinnilla ei ole suurta merkitystä kriisin lopputuloksen kannalta. Objektiivisuuden nimissä sekin pitää tehdä. Mutta tässä vaiheessa huomio tulee keskittää Goljattiin sekä syiden että seuraamusten analysoinnissa.

Valtioinstituution kehitys Venäjällä

Nykyisen Venäjän arkkitehti Moskovan suuriruhtinas Iivana III (1462-1505), tunnetaan myös Iivana Suurena, vapautti maan 200 vuotta kestäneestä tataarien ikeestä 1480, rakensi Moskovan Kremlin ja loi perustan Venäjän keskusvaltaiselle hallinnolliselle järjestelmälle. Iivana Suuren pojanpoika Iivana IV (1533-1584) kruunattiin tsaariksi 1547. Hän ryhtyi käyttämään Rooman ja Bysantin perinnettä korostaakseen tsaarin (Caesarin) arvonimeä. Hän sanoi olevansa suoraan Jumalalle vastuussa. Hän oli myös Bysantin mallin mukaan oikeutettu ja velvoitettu herruuteen sekä imperialismiin taistelussa islamilaisuutta vastaan.

Itsevaltiuden omaksunut Iivana IV perusti 1565 itselleen Opritšhinan, valtiollisen tiedustelu- ja turvallisuuspalveluorganisaation, joka käytti asioiden hoitamisessa avointa väkivaltaa. Sen seurauksena Iivana IV sai lisänimen Julma. Optritšnikit teloittivat ja takavarikoivat ihmisten omaisuutta mielivaltaisesti. Valtion harjoittama terrori vallitsi kaikkialla. Säädettiin myös ensimmäiset rajoitukset talonpoikien muuttovapaudelle. Novgorod liitettiin Moskovan alaisuuteen 1570 verilöylyssä, jossa kuoli yli 1500 alueen johtoon kuuluvaa henkilöä. Opritšhina lakkautettiin vuonna 1572.

Moskovan Iivanoiden jälkeen Venäjällä on ollut hallitsijoita, jotka ovat ihailleet ja rakentaneet samanlaisia voimankäyttöön perustuvia hallintojärjestelmiä. Pietari Suuri ja Neuvoliiton ajan Stalin ovat olleet näillä linjoilla. Nykyinen pääministeri Vladimir Putinin presidenttikaudellaan luoma presidenttivaltainen hallintojärjestelmä muistuttaa Iivana Suuren ajoista lähtien voimassa ollutta vahvan Venäjän periaatteista.

”Nashsi”-filosofia Venäjällä

Koko Venäjän Federaation ja sitä edeltävien hallinnollisten vaiheiden olemassaolon aikana sisäinen yhtenäisyys on ollut latentti ongelma. Venäläisessä ajattelussa ihmisten suhde valtioon perustuu binääriteorian mukaiseen ajatteluun, jossa ilmiöllä voi olla kaksi arvoa joko 1 tai 0. Venäläisessä yhteiskunnassa elää vahvana ”nashsi”(meikäläiset) –käsite, jolla on kaksi arvoa: joko olet kanssamme tai meitä vastaan. Harmaasävyjä ei tunneta. Se on kukkula, jonka valloittamisesta venäläiset sotapäälliköt eivät koskaan ole olleet kiinnostuneita.

Valtion yhtenäisyyttä korostava ajattelutapa on 1500-luvulta lähtien ollut johtava filosofia maassa. Toinen ulottuvuus on NL-ajan tuoma marxilais-leniniläinen oppi valtiosta ja sen tehtävistä. Hegeliläinen valtioidealismi ei ole saanut koskaan jalansijaa Venäjällä. Konsensusajattelua ei yksinkertaisesti tunneta Venäjällä. Muualla maailmassa se on ollut valtiollisten järjestelmien lähtökohta jo 1800-luvun alusta lähtien.

Nykyiseen Venäjän Federaatioon kuuluvat alueet on liitetty valloitussotien ja voimankäytön avulla. Alueiden suhde valtioon on alisteinen. Ihmisillä ei ole spontaania lojaliteettia valtiota kohtaan. Lojaliteetin puute on moraalifilosofinen ongelma ja aiheuttaa huonovointisuutta vaikka maassa on maailman suurimmat luonnonrikkaudet ja edellytykset materiaaliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Georgian presidentin kansainvälisessä mediassa käyttämä kieli ja viittaukset menneisiin aukaisee haavoja hyvinkin syvältä Venäjän johtajien keskuudessa.

Yhteiselo ulkopuolisten kanssa

Miksi venäläisten käsitykset erovat muiden käsityksistä? Myös Suomessa on pohdittu tätä kysymystä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa. On kehitelty skenaarioita siitä mihin suuntaan Venäjä tulee kehittymään ja miten Suomessa olisi valmistaduttava toimimaan eri vaihtoehdoissa. Paasikiven päiväkirjoja luetaan uudestaan.

Venäjä on antanut ymmärtää, että he eivät välitä muiden mielipiteistä. He tekevät sen mitä haluavat saavuttaakseen omat tavoitteensa Georgiassa. Venäjä ei ole toiminut pikaistuksissaan. Sotilastarkkailijat ja presidentti Saakashvilin ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että sotilaallinen valmius asioihin puuttumiseen Georgiassa on ollut harkittu ja pidemmällä aikavälillä valmisteltu asia. Jättikö Venäjä naapurimaan informoimatta ETYJin sopimuksen vastaisesti?

Tällä välinpitämättömyydellä ulkopuolisten esittämiin näkökohtiin on omat kansainväliset seuraamuksensa. Kun vielä samanaikaisesti Venäjän puolustusvoimien johto esittää näkemyksen Yhdysvaltain ohjuskilven rakentamisen uutisoinnin yhteydessä, että Venäjä voi pyyhkäistä koko Puolan pois maailmankartalta, koska se on osa Yhdysvaltojen ydinasejärjestelmää.

Sisäpoliittisia syitä ja seuraamuksia

Yksi perustelu Georgian miehitykseen on ollut Venäjän rikollisainesten eliminointi. Kaikki Venäjällä työskennelleet tietävät, että Venäjän suurin osa rikollisista tulee Kaukasiasta. Georgian moukarointi aiheutti sen, että siellä Irakin sodan mukaisesti alkoi systemaattinen omaisuuden varastaminen. Erona on se, että Venäjä armeijan joukot ovat osallistuneet ryöstelyyn ja vieneet Georgian aseita ja kalustoa sotasaaliina Venäjälle.

Operaatio Georgiassa on Venäjän tiedotusvälineiden mukaan onnistunut toimenpide. Tiedotusvälineet pitävät huolta, että hyökkäykseen ryhtynyt Georgia saa näyttävästi ansaitsemansa rangaistuksen. Internet on ensi kertaa käytettävissä tilannekuvan saamiseksi asioista myös toisen osapuolen näkökulmasta. Kuinka paljon sitä häiritään ja kuinka paljon sitä käytetään tiedon saamiseksi, on jäänyt epäselväksi. Mikä on eri lähteistä saadun tiedon vaikutus yhteiskuntaan pitkällä tähtäimellä?

Käytiin mediapeliä millä lailla tahansa Venäjän sisällä, sotilaallisen voiman näyttö ja käyttö eivät tuo sitä toivottua kansantulon lisäystä, jolla yhä useampi venäläinen pääsee matkustamaan ja lomailemaan ulkomailla, jolla saadaan uusia asuntoja ja parempaa koulutusta sekä rakennetaan syrjäseutujen infrastruktuuria, joka on jäänyt jälkeen maan suurkaupunkien infrastruktuurien kehitykseen verrattuna.

Ulkopoliittiset vaikuttimet miehitykseen

Koko miehitysdraaman selittää ensisijaisesti ulkopoliittiset tarpeet. Venäjän johto on turhautunut, koska naapurimaat ja Yhdysvallat eivät ota sitä huomioon päätöksenteossaan. Venäjä on edelleenkin sotilaallinen suurvalta, vaikka sitä ei haluta tunnustaa maan vajottua vuosiksi taloudelliseen ja poliittiseen surkimukseen. Baltian tasavallat ovat NATOn jäseniä. Georgia ja Ukraina haluavat liittyä Naton jäseniksi, mutta Venäjä ei sitä halua. Miksi nämä entiset veljesmaat eivät tottele enää Venäjää?

Myöskään talousasioissa ei ole tapahtunut positiivista kehitystä. Neuvottelujen pitkittyminen ja monimutkaistuminen maailman kauppajärjestön WTO:n jäsenyysasiassa ei tunnu hyvältä. Entiset Baltiassa olevat neuvostotasavallat ja Puola ovat asettuneet vastahankaan Euroopan maakaasuputken vetämiseksi Itämeren pohjalla Venäjältä Saksaan. Iso-Britannian BP öljy-yhtiön kiista yhteisyrityksen johtamisesta on vaikuttanut hyvin kielteisesti maan ulkoiseen kuvaan.

Iso-Britannian ja joidenkin muiden kriittisesti Venäjään suhtautuvien maiden lehdistössä Venäjän johto on kuvattu rikolliskoplaksi, joka murhaa vastustajiaan ja lehtimiehiä Venäjällä.
Venäjä ei ole sivistysvaltio jne. Kenellä hyvänsä johtajalla olisi moisessa kestämistä, Venäjällä se on vielä pahempaa, kun maan politiikasta puuttuu avoimen kritiikin perinne.

Ulkopoliittiset seuraamukset

Venäjän johto on näyttänyt kykynsä ”täältä pesee” politiikkaan Georgiassa. Sen sijaan EU:n ja Yhdysvaltojen yksimielistä vastareaktiota Kremlissä ei osattu odottaa. Venäjän johdon välinpitämättämyys suvereenin valtion koskemattomuudesta ja Venäjän lainssäädännön soveltaminen toisen suvereenin valtion alueella on looginen jatko Iivana Suuren ajoista lähtien harjoitetulle voimapolitiikalle. Perääntyminen tai voimankäytön keskeyttäminen olisi heikkouden merkki. Venäjä ei ole länsimaa, jossa poliittinen voima perustuu yhteistyöhön ja konsensukseen. Venäjä ei ole myöskään itämainen yhteisö, jossa voimakkaimmat aina osaavat myös vaieta.

Kaspianmeren öljyputken, rautatiekuljetuskapasiteetin ja Georgian satama-alueiden määritteleminen sotilaskohteiksi sai aikaan reaktion, jolla on pitkä tähtäimen seuraamuksia Venäjälle. Keski-Aasian maat löysivät nopeasti yhteisen kielen koskemattomuustakuiden saamiseksi Venäjän mahdollisia operaatioita vastaan. Riittääkö Euroopassa Saksan vääntö energiayhteistyön puolesta muun Euroopan varautuneisuutta vastaan jatkossa, näkyvät tulevassa kansainvälisessä kehityksessä.

Venäjän luotettavuus taloudellisten hankkeiden yhteistyökumppanina ja ulkoisten investointien kohdemaana on myös kärsinyt merkittävän takaiskun. Vuosituhannen alusta lähtien Venäjältä ei ole puuttunut pääomia. Sen sijaan maan heikko innovatiivisuus teollisessa kehityksessä ovat riipuvaisia ulkomaisesta yhteistyöstä teollisuuden siviilisektoreilla. Myöskään Venäjän toimittajavarmuus sotilasteknologian alueella ei ole ollut sitä, mitä se voisi olla sotilasteknologian tasoon verrattuna.

Energiariippuvuuden lisäyksen vastustus ja NATO-myönteisyyden lisäys sekä entisissä NL-tasavalloissa ja Euroopassa on selvimmin jo näkyviä seuraamuksia kriisistä. Mitä Venäjän puuttuminen Georgian asioihin ja presidentin erottamiseksi tuo tullessaan jatkossa, nähdään pian. Georgian presidentin erottamisvaatimuksen Venäjän ulkoministeri esitti selkokielisenä vaatimuksena jo kriisin toisena päivänä Venäjän TV-kanavilla, .

Georgia-operaatiollaan Venäjä on vaarantanut myös EU:n kanssa voimassa olevan Euroopan naapuruusohjelman täytäntöönpanon. Venäjä ei ole riipuvainen ohjelmasta rahoitusmielessä. Mutta jos Venäjä jää teknisten kumppanuusohjelmien ulkopuolelle, se vaikuttaisi hidastavasti maan teollisuuden ja palvelusektorin uudistamiseen ja sosiaaliseen kehitykseen.

Venäjän ja G7-G8 maiden yhteistyö alkoi jo Neuvostoliiton aikana Mikhail Gorbatsovin ollessa Neuvostoliiton presidenttinä. Yhdysvaltain puheenjohtajuuskaudella Venäjä otettiin Halifaxissa täysjäseneksi G8 maiden kerhoon. Se on sekä tunnustus että väline Venäjän talouden ja kansainvälisen aseman kehittämiselle. Törmäyskurssille ajautuminen Georgian kiistassa Yhdysvaltojen kanssa lopettaisi tämän yhteistyön.

Kriisin aikana länsimaiden johtajat ovat viestittäneet ettei ole paluuta kylmän sodan aikakauteen. Tuolloin Venäjä joutui hyväksymään NATO-johtoisten teollisuusmaiden harjoittaman kaksoiskäyttöisen teknologian vientirajoitukset. Tämä CoCom-lista lyheni olennaisesti jo Neuvostoliiton aikana. Jos länsimaiden luottamus Venäjään loppuu loppuu CoCom-rajoitukset palaavat moni muukin yhteistyö loppuu Venäjän kannalta tärkeillä alueilla.

Myös Sotshin olympilaisten siirtämistä Venäjältä pois on vaadittu, koska viimeaikaisilla toimenpiteillään Venäjä ei toimi kansainvälisen Olympia-järjestön peruskirjan mukaisesti.

Kurjet myös tanssivat

Vanha venäläinen tarina kertoo kuinka sirkuksesta karannut kurki päästyään vapauteen alkoi tanssimaan suolla kun se alkoi tuntea nälkää. Se oli koko elämänsä aikana oppinut yhden asian. Kun teki mieli ruokaa, pitää alkaa tanssia. Tanssimisen palkintona se sai aina ruokaa sirkuksessa. Tarinan mukaan vapauteen päässyt kurki kuoli, kun kukaan ei tullut antamaan sille ruokaa suolla. Se ei myöskään itse oppinut sitä hakemaan suolta. Venäjän ihmiset eivät ole millään lailla muuttuneet, suuri kansakunta, jolla on merkittäviä saavutuksia maailmassa. Mutta kun Venäjällä ihmisillä on paha olo, syitä lähdetään etsimään vain maan ulkopuolelta. Kurjet lentävät, kuten Venäjän sotilaskoneet viime aikoina huomiotaherättävästi, tai ne jatkavat tanssimistaan. Osaisivatko ne olla sitä tekemättä?

Ongelmallinen Batkenin alue Ferghanan laaksossa

Ferghanan laakso levittäytyy nykyisten Kirgisian, Tajikistanin ja Uzbekistanin valtioiden alueelle. Tämä yli 200 kilometriä pitkä ja 100 kilometriä toiseen suuntaan oleva alue on ollut historian saatossa koko Keski-Aasian ruoka-aitta ja taloudellisen hyvinvoinnin alkulähde. Laakson eteläreunalla olevat Alain ja Turkestanin vuorijonot erottavat alueen Kiinasta ja Tajikistanista. Vuosisatojen ajan Ferghanan laaksosta on ollut suora vuoristopolkuyhteys Afganistaniin vaikeasti valvottavan Tajikistanin vuoristoalueen läpi.

Aleksanteri Suuri kulki näitä Ferghanan laakson eteläpuolella olevia vuorijonoja pitkin Pamir-vuoristoon Intian valloitusmatkallaan. Venäjän armeijassa palvellut Mannerheinm ratsasti myös Alai-vuoristossa kulkevaa vanhaa silkkitien reittiä pitkin Kiinaan yli sata vuotta sitten. Turkestanin vuorijonon reittiä käytettiin etenkin kesäkuumilla, jolloin lämpötila alhaalla Ferghanan laakson pohjalla kulkevalla pääreitillä saattoi nousta yli 50 asteeseen, kun taas vuorilla alhaisemmat päivälämpötilat ja yön viileys palkitsivat vaikeakulkuisemman tien.

Kehityksen lähtökohdista Batkenin alueella

Batkenin kaupunki eteläisessä Kirgisiassa edustaa hyvin koko Ferghanan laakson nykytilannetta. Batken on samannimisen läänin pääkaupunki. Sen taajamassa asuu parikymmentätuhatta ihmistä. Puolet väestöstä on alle kymmenvuotiaita. Se on merkki piilevästä ja koko aluetta uhkaavasta väestöongelmasta. Millä tämä kymmenen vuoden kuluttua työelämään tuleva väestönosa tulee elämään jos alueen taloudellista kehitystä ei olla saatu raiteilleen tuohon mennessä. Maatalous työllistää tällä hetkellä valtaosan väestöstä. Mutta maataloudessa tehtävän työn arvo ja työn tuottavuus ovat laskenut jopa siitä, mitä se oli Neuvostoliiton aikana.

Eteläinen Ferghanan laakson alue on haaste kehitysyhteistyölle ja teknisen avun ohjelmille. Nykyiset länsimaiset hyvinvointivaltiot ovat syntyneet pitkäaikaisen kehityksen tuloksena. Teollisuusmaissa elinkeinoelämän rakennemuutos vei yli sata vuotta. Kuluneen vuosisadan aikana suurin osa maatalouden parissa työskentelevästä väestöstä siirtyi teollisuuden palvelukseen kaupunkeihin. Mihin siirtyvät Keski-Aasian maiden maatalouden liikaväestö?

Ferghanan laakson kehitys voidaan suhteuttaa samanaikaiseen taloudelliseen kehitykseen Suomessa. Yksityistilat, osuustoimintaliike ja paikallinen teollinen yritystoiminta olivat ne talouden perustekijät, jotka estivät Suomen muuttumisen teolliseksi siirtomaaksi kuluneen vuosisadan alkupuoliskolla. Myös se, että Suomi pysyi sosialistisen leirin ulkopuolella, mahdollisti rakennemuutoksen sekä nykyiseen EU-jäsenyyteen perustuvan kehitystien kulkemisen..

Talebanin sotaretki Ferghanan laaksoon 1999

Neuvostojärjestelmän romahdettua 1990-luvun alussa Keski-Aasiaan syntyi poliittinen, hallinnollinen ja sotilaallinen tyhjiö. Ferghanan laakso ja Batkenin alue nousivat maailman uutistietoisuuteen vuonna 1999 ns. Batkenin tapahtumien johdosta. Se ei ollut ykkösuutinen Suomessa. Expansiovaiheessa olevan Afganistanin Moderneilla amerikkalaisilla aseilla varustetut Taleban-sissit soluttautuivat Batkenin eteläpuolella olevalle vuoristoalueella Tajikistanin läpi kulkevan vuoristoreitin kautta tarkoituksenaan valloittaa Batkenin kaupungin lentokenttä. Lentokenttä oli strateginen kohde, jonka avulla olisi voitu siirtää lisäjoukkojaja kalustoa Talebanin tukemalle ääri-islamilaiselle sotilasoperaatiolle, jonka tavoitteena oli perustaa Ferghanan laakson alueelle Keski-Aasian islamilainen valtio Afganistanin mallin mukaan.

Talebanin hyökkäyksen kärki kohdistui, joka myös hallinnoi suurinta osaa Ferghanan laakson alueesta. Neuvostoajan Uzbekistania suosiva investointipolitiikka loi näkyvän elintasoeron Uzbekistanin ja Ferghanan laakson muiden alueiden välille jos asioita mitataan maatalous- ja teollisuusinvestointien määrällä. Itsenäisen Uzbekistanin hallituksen politiikka on ollut hyvin ailahtelevaa, mikä on rappeuttanut Uzbekistanin ja koko Ferghanan alueen taloudellisen kehityksen.

Osana tätä NL:n sisäistä politiikkaa Uzbekistan öljyn- ja maakaasuntuottajana ja Tajikistan kivihiilentuottajana saivat itselleen alueita Batkenin alueelta eteläisessä Kirgisiassa. Nämä alueet kuuluivat hallinnollisesti Uzbekistaniin ja Tajikistaniin niiden yleisliittolaisten ministeriöiden tuotantoyksiköiden puitteissa. Kirgisian paikallishallinnoilla ei ollut osaa eikä arpaa tämän hyvinvoinnin jakamisessa. Ivy-maiden itsenäistyttyä 1990-luvun alussa nämä hallinnolliset alueet eli enklaavit jäivät elämään omaa elämäänsä.

Tämä Neuvostoliiton ja Stalinin aikojen perintönä saatu tilanne on täydellinen hallinnollinen kaaos. Sille ei tunnu kukaan mahtavan mittään. Eteläisessä Kirgisiassa Batkenin läänin alueella olevien enklaavien läpikulku on puollonkaula alueen taloudelliselle kehitykselle ja ne ovat myös korruption lähde kun ihmisiä pysäytetään mielivaltaisesti ja päästetään jatkamaan matkaa vain rahaa maksamalla. . Ulkomaalaisilta vaaditaan Uzbekistanin ja Tajikistanin viisumit, vaikka nykyisen kansainvälisen oikeuden mukaan ulkomaalainen on edelleenkin niillä kulkiessaan Kirgisian alueella, koska rajalinjoja ei ole määritetty uusien valtioiden välisillä sopimuksilla. Lahjoittajamaat antavat miljoonia dollareita avustuksina, mutta eivät huolehdi kansalaistensa oikeuksista kulkea vapaasti avustettavissa maissa.

Normalisoituuko Batken ja Ferghanan laakso koskaan?

Batkenin asukkaat ja elinkeinoelämä elävät monin tavoin muusta maailmasta eristäytyneinä. Mitään ei voi hankkia sieltä missä se olisi edullista, koska kaikki tavara joudutaan kuljettamaan enklaavien läpi, jolloin Uzbekistanin ja Tajikistanin tulli- ja rajaviraonomaiset valvovat Otto Mannisen runosäkeen ”Näkemättä haavan ei susi sutta syö” ohjeistamina. Viranomaiset oman etunsa nimissä luovat helposti erilaisia ongelmia, jotka he sitten pientä korvausta vastaan myös itse ratkaisevat. Partisaanipoluiksi kutsuttavia kiertoteitä on olemassa.

Vuoden 1999 tapahtumien jälkeen elämä Batkenissa on palannut normaaliksi, jos jokin Batkenissa on normaalia yleisesti ottaen. Kansainvälisten avustusohjelmat toimivat alueella vaihtelevalla mestyksellä, koska suuret aluetta koskevat ongelmat ongelmat ovat edelleenkin ratkaisematta. Kirgisian oma väestö Batkeni alueen ulkopuolella suhtautuu batkenilaisiin hyvin varauksellisesti. Yhdysvaltain ja Japanin lähetystöjen henkilökunta ovat ollet pitkään matkutuskiellossa alueelle. Myös EU:n ja asiantuntijat joutuivat vuoden 2005 keväällä poistumaan alueelta useiksi viikoiksi tulppaanivallankumouksen levottomuuksien yhteydessä.

Muistoina Taleban-sotaretkestä, joka päättyi Taleban-sissijoukon täydelliseen tuhoamiseen, alueelle on jäänyt miinakenttiä erityisesti em. enklaavien ympäristöön ja Uzbekistanin vastaiselle rajalle. Kirgisian puolelta miinat on virallisen tiedon mukaan poistettu, mutta EU:n rahoittaman miinakenttien kartoitustyön tuloksena tämä tieto on vahvasti kyseenalaistettu. Miinat ja räjähtämättömät ammukset alueella aiheuttavat onnettomuuksia ihmisille ja alueella laiduntavalle karjalle. Uzbekistan on ollut haluton keskustelemaan miinakenttien purkamisesta Ferghanan laakson eteläreunalla.

Afganistanin huumekauppa Tajikistanin vuoriston ja eteläisen Ferghanan laakson läpi aiheuttaa edeleenkin ongelmia. Rajalla tapahtuu ampumisvälikohtauksia vuosittain. Tajikistanin vuoriston läpi Afganista pohjoiseen kulkevaa Keski-Aasian reittiä käytetään myös huumeiden salakuljetukseen. Se tulee vuorilta alas Batkenin kohdalla. On ikävää, että nuo luonnonkauniit vuoristoalueet ovat suljettuja alueita eivätkä hyödytä ketään. Myös kirgiisien hevoskasvatusperinne voisi tarjota puitteet kansainväliselle ratsastusturismille Aleksanteri Suuren kaviouralla Turkestanin vuorijonon alueella.

Aprikoosista toimeentulonsa saava Batken elää kolmesti

Apriokoosi on Batkenin tulevaisuuden toivo ja tavaramerkki maailmalla. Vuosi alkaa kun alueen kymmenen tuhannen hehtaarin laajuiset aprikoosotarhat alkavat kukkia maalikuun-huhtikuun vaihteessa. Tuolloin Batken ja Ferghanan laakson eteläiset vuorenrinteet kylpevät sellaisessa kukkaloistossa, jolle ei löydy vertaa muualla maailmassa. Japanin kirsikkapuiden kukinta tunnetaan kaikkialla. Paljon näyttävämpi aprikoosin kukinta on jäänyt huomiotta Batkenin alueen levottomuuksien ja syrjäisen sijainnin takia. Batken tunnetaan myös Zaperavi-rypäleistä valmistetusta punaviinistään.

Aprikoosisato valmistuu kesä-heinäkuussa. Silloin kaupungin väestö perheiden pienimmät mukaan lukien muuttavat aprikoositarhoilleen. Aprikoosisato kerätään ja
kuivataan auringon valossa. Parhaimmista hedelmistä poistetaan siemenkodat ja siemnkodista kerätään manteleita muistuttavat siement. Aprikoosi on erittäin sokeripitoinen hedelmä. Myös sen korkean kaliumpitoisuuten takia sitä läytetään sydänlääkkeenä. Lasiin laitetaan illalla 4-5 kuivattua aprikoosia, joiden päälle kaadetaan kuumaa vettä ja peitetään kannella. Kun aprikoosijuomaa juodaan säännöllisesti aamuisin, muuta lääkitystä ei tarvita. Sen kertoo myös alueen alhaiset sydäntautitilastot.

Kolmas vaihe Batkenin elämässä alkaa kun aprikoosisato on loppukesästä myyty. Ansaitun rahan annetaan palaa. Tuolloin ei olla kipeitä eikä köyhiä. Viime vuosina Ramadanin sattuminen syksyyn on hillinnyt menoa. Mullahit eivät suostu vihkimään aviopareja Ramadan-paaston aikana. Perinteisesti suurin osa Ferghanan alueen avioliitoista solmitaan syksyllä. Poikalapsien islamilaiset ympärileikkaukset ja perhejuhlat tapahtuvat myös syksyllä. Viikonloppuisin alueen kaupunkien kaduilla ajetaan äänekkäästi neuvostoajan perinteen mukaisesti koristelluissa autoissa. Illalla kaupungin täyttää kovaääninen häätilaisuuksien musiikki, joka vaikenee vain paikallisesta moskeijasta kuuluvan iltarukouksen ajaksi.

Millaiset ovat Batkenin alueen tulevaisuudennäkymät?

Ulkopuolinen kysyy helposti onko näillä Ferghanan laakson ihmisillä tulevaisuutta. Naimisiin meno ja lasten teko on merkki ihmisten omasta uskosta tulevaisuuteensa. Mutta onko tulevaisuus suurperheen tuomassa sosiaaliturvassa, kuten alueen ääri-islamilaisten levittämä oppi opettaa.. Vai onko tulevaisuus sitä, mitä EU:n ja muiden länsimaiden köyhyydenpoisto-ohjelmilla pyritään rakentamaan. Kymmeniin tuhansiin nouseva Ferghanan laakson alueen siirtotyöläisarmeija Venäjällä ostaa kotiin lähettämillään rahalähetyksillä aikalisää oman kehitysvaihtoehdon aikaansaamiseksi alueella ääri-islamilaisuudenrinnalle.

Ferghanan laakso on luonnonolosuhteiltaan ideaalinen lukuisille maatalouden tuotantosuunnille maaperän mireaalipitoisuuden, auringon määrän ja veden saatavuuden takia. Kaikki on mahdollista. Batkenin alueen maaperä sisältää kaikkia muualla maailmassa teollisesti hyödynnettäviä luonnonvaroja erittäin runsaasti. Alueelta on löytynyt kultajuonteita, joiden kultamäärä on jopa 30 grammaa tonnissa. Luonnonvaroja hyödynnettiin teollisesti jo neuvostoaikana. Mutta ei enää. 1990-luvun villeinä vuosina suuri osa tuotantokoneista ja -laitteista on myyty metalliromuksi Kiinaan. Saaduilla rahoilla haluttiinn ostaa ja ostettiinkiin länsimaisia käytettyjä autoja.

Mannerheimin 100 vuotta sitten tekemän tiedonkeruumatkan takia suomalaisiin suhtaudutaan myönteisesti Kirgisiassa nimenomaan kirgiisien oman identiteetin rakentamistyössä. Suomi voisi olla voimakkaammin kehittämässä Etelä-Kirgiisiaa omien kokemustensa pohjalta pitempiaikaisella aluekehitysohjelmalla Suomen Lapin mallin mukaisesti. Yksi Mannerheimin matka Keski-Aasiaan voisi toimenpideohjelmiltaan vastata kymmentä Kekkosen hiihtoretkeä Lappiin

Venäjän perintö Keski-Aasiassa

Venäjän suhteet Keski-Aasiaan ovat aina ollut suuri kiinnostuksen kohde. Tämän päivän Keski-Aasian kansallisvaltioita edustavat Kazakhstan, Kirgisia, Tajikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan. Välittömästi itsenäistymisprosessien jälkeen 1990-luvun alussa Neuvostoliitto ja Moskova olivat lähes kirosanoja Keski-Aasiassa. Nykyään IVY-maissa muistellaan myös neuvostojärjestelmän hyviä puolia. Kiinnostus uudenlaiseen yhteistyöhön on molemminpuolista.

Venäjän historialliset suhteet Keski-Aasiaan

Keski-Aasia (Turkestan) oli 800 – 1200 välisen ajan tieteen ja kulttuurin kehityksen kehto maailmassa. Alueen opinahjoissa matematiikka ja astronomia olivat erittäin korkealla tasolla. Islamilaisuus oli nuori ideologia, jolla oli kukoistuskautensa Keski-Aasiassa tuona aikana. Meillä Euroopassa oli menneillään Keski-ajan pimeä kausi.

Mongolien valloitusten yhteydessä turkinkieliset arokansat liittoutuivat mongolivalloittajien kanssa. Tsingis-kaaanin Mongoliaan luoman valtion Suuren Ordan rinnalle länteen kehittyi tähän liittosuhteessa oleva poliittis-hallinnollinen rakennelma Kultainen Orda, jonka pääkaupunki oli Volgan suistoalueelle. Kultainen Orda alkoi kerätä 1240 veroja Kiovan Venäjän alueelta. Veronkeräys jatkui vuoteen 1480 saakka. Kiova hävitettiin maan tasalle Kultaisen Ordan toimesta 1240. Aika tunnetaan Venäjän historiassa tataari-ikeen nimellä.

Kultaisen Ordan mekitys

Tsingis-kaanin luoma hallintojärjestelmä, jonka osana Kultaisen Ordan eli Kiptšakin tataarivaltio Volgan varrella on yksi pisimmän ajan kestänyt valtiorakenne maailman historiassa. Se oli Pax-Romana tyyppinen tila, joka tarjosi yksittäisille ja pienyhteisöille suojan jatkuvaa pienten ruhtinaskuntien keskinäistä sotimista vastaan. Kultaisen Ordan valtiorakennelma loppui vasta 1502.

Kultaisen Ordan aikana luotiin tärkeitä instituutiota Venäjän myöhemmän valtiollisen kehityksen kannalta mm. postiteiden verkosto, väestönlaskenta, valtion rahoitusjärjestelmä ja yleinen ja yhteinen armeija. Mongolien liikkuvuuteen perustuva sodankäyntitaito oli tuon aikakauden johtava sotilasteknologia. Haani-järjestelmä oli pääasiallisin esikuva sille absoluuttiselle johtajavaltaisuudelle, joka vakiintui Venäjällä Kultaisen Ordan ajan jälkeen.

Venäjän laajentuminen 1800-luvulla

Nykyisen Venäjän alkuvuosina ja erityisesti Romanovien suvun noustua valtaan, maa alkoi vaurastua ja saada suurvallan tunnusmerkkejä. Kiinnostus maan rajojen laajentamiseen Keski-Aasian suuntaan tapahtui jo Pietari Suuren aikana tämän tehdessä sotaretken Hivan haanikuntaan 1717. Varsinainen kiinnostus alueen saamiseksi oman vaikutusvallan piiriin tapahtui Aleksanteri II lopetettua maaorjuuden 1861 ja kun sen jälkeen maaseudulta vapautunut väestö alkoi muuttaa nykyisen Kazakhstanin alueille. Puuvilla oli toinen kiinnostuksen kohde, koska sen saatavuus Amerikasta oli tullut kyseenalaiseksi Yhdysvaltojen sisällissodan (1861 – 1865) takia.

Kiinan ja Kaspianmeren välissä oli houkutteleva sotilaspoliittinen tyhjiö. Afganistan kuului Iso-Britannian valtapiiriin samoin kuin Intia. Keski-Aasian alueen poliittinen järjestelmä perustui entisen suurvalta-Turkestanin alueella syntyneisiin pieniin haanikuntiin. Kukistettuaan Ferhganan laakson ja sen ympäristöalueita hallinneen Kokandin haanin Venäjä sai haltuunsa Tashkentin vuonna 1865. Venäjä alkoi laajentua alueella ja venäläisyyden läsnäolo alkoi pian näkyä koko Keski-Aasian alueella. Haanikunta toisensa jälkeen kukistuivat ja niistä muodostettiin Venäjän suojelualueita. Vuonna 1868 Bukhara ja 1873 Hiva liitettiin Venäjään. Nykyiset Uzbekistanin alueet liitettiin Venäjään 1876 mennessä. Kirgisian alueet (ml. nykyiset Kazakhstanin keskiset ja eteläiset arot) liitettiin Venäjään 1881. Nykyinen Turkmenistan liitettiin Venäjän valtakuntaan myös 1881. Keski-Aasian Venäjään liitetyistä alueista tuli jälleen Turkestanin nimellä tunnettu alue, jonka ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä toimi Konstantin Petrovich von Kaufman.

Venäläinen alueen kehitys toi mukanaan ruutukaavat niihin kaupunkeihin, joita perustettiin alueella linnoituksien yhteyteen. Toinen linnoitusten ja sotilaiden mukana tullut asia oli vodkaa valmistava viinatehdas. Jo Rooman ajoista lähtien sotaväki marssii vatsallaan. Väkiviinan tislaaminen ei ollut uutta alueella. Viininviljely on ollut alueella jo aikojen alusta. Erilaisia brandy-lajikkeita oli laajalti saatavilla haanikuntien väestökeskuksissa paljon ennen ranskalaisten konjakkien syntymistä. Myös kamelin- ja hevosenmaidon käyttämisellä saatu juoma (kumissi) on yleinen etenkin alueen maaseudulla. Myös ortodoksinen uskonto tuli alueella venäläisten joukkojen mukana. Rautateiden tulo Keski-Aasiaan tapahtui samoihin aikoihin kun Suomi sai Pietari-Helsinki rautatiensä. Myös ranskalaisten kehittämä valokuvaus tuli Venäjän kautta Keski-Aasiaan jo 1870-luvulla. Valokuvaus näytteli merkittävää osaa myös Mannerheimin Keski-Aasian matkalla muutama kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Elinolot vakiintuivat ja sotilaalliset konfliktit siirtyivät edemmäksi itään ja eteläänKeski-Aasiasta. Mannerheimin tiedustelumatka Keski-Aasian ja Kiinaan 1906 -1907 palveli Venäjän intressejä heikkouden tilassa olevan Kiinan tilanteen arvioinnissa. Matkan alkuvaiheessa Mannerheim kulki Venäjän, Ajerbaidjanin kautta yli Kaspianmeren ja edelleen nykyisen Turkmenistanin ja Uzbekistanin kautta Oshin kaupunkiin, joka sijaitsee Ferghana laakson itäosassa nykyisen Kirgisian alueella. Pitkä ratsastusmatka Kiinaan alkoi nimenomaan Oshin kaupungista.


Neuvostovallan vakiintuminen alueella

Rautatieverkon tiheneminen ja lentoliikenteen alkaminen sekä sähkönsaannin varmistaminen ydinvoimaloihin ja Neuvostoliiton suurten jokien vesivoimaloihin perustuen ja sen perustalle rakennetun energiaverkon ulottuminen Keski-Aasiaa oli yksi tuon ajan suurista saavutuksista maailmassa. Sosialimi toi mukaanaan työtä. Työn tuottavuus ei ollut neuvostoajan Keski-Aasian tärkeimpiä yhteiskunnallisen keskuteluaiheita. Kansanvihollisia ja revisionistejakin etsittiin, mutta vain oman valtakunnan rajojen sisällä. Idemmäksi ei menty ohjaamaan muita ihmisiä sosialismin kehittämisen tiellä.

Kollektiivitilojen perustaminen rintamaille ja sovhoositilojen perustaminen huonommille maatalousmaille oli yksi näkyvimmistä uudistuksista, jotka neuvostojärjestelmä toi mukanaan. Neuvostoliitto oli maantieteellisesti useammlla lämpövyöhykkeella oleva maa. Siksi kolhoosien ja valtiontilojen tuotano-ohjelmat poikkesivat toisistaan suuresti. Kun Keski-Aasian vehnäsato alkoi kypsyä alueen pohjoisosissa, se oli jo korjattu etelämpämä. NL:n Euroopan puoleisissa osissa rakennetut leikkuupuimurit ja traktorit alkoivat armeijan tankkien tapaan siirtyä etelästä pohjoiseen viljankorjuuseen. Koko alue oli työn touhussa mukana TV:n, lehtien ja NKP:n puolue- ja nuorisojärjestöjen tuella. Ihmiset tunsivat puhaltavansa yhteen hiileen. Oltiin todella yhtä...

Keski-Aasia kansat tunnetaan kansallisten perinteiden vaalimisesta. Neuvosoliiton aikana tämä toiminta ei kuulunut ensisijaisesti tuettavien toimintojen piiriin. Tosin sitä tarjottiin silloin, kun sille oli kysyntää kansainvälisen turismin yhteydessä. Turismi tuotti valuuttatuloja valtion kassaan. Neuvostoliiton ajan Samarkand ja Bukhara ovat tuttuja kohteita myös monille suomalaisille matkailijoille. Sen sijaan NL-aikana aikana venäläinen kirjallisuus ja korkeakulttuuri kuten baletti ja ooppera nostettiin johtavaan asemaan maiden kulttuurin tarjonnassa oman kansallisen kulttuurin kustannuksella. Myös venäläinen kirjallisuus oli kirjallisuuden opetuksessa erityisasemassa. Mutta vuorovaikutus oli myös molemminpuolista. Moskova ja Venäjä saivat etuoikeuden nauttia Keski-Aasian maiden monipuolisesta kulttuuritarjonnasta myös maan Euroopan puoleisissa osissa.

Taloudelliset suhteet Venäjään NL-aikana

Neuvostoliiton aikana Keski-Aasian tasavaltojen budjetit olivat vuosittain karkeasti miljardin dollarin tasolla. Ne rahoitettiin NL:n valtionbudjetista. Mutta näistä tasavalloista muualle Neuvostoliittoon viedyt raaka-aineet ja energia olivat arvoltaan moninkertaiset kansainvälisillä markkinahinnoilla laskettuna. Venäjän Federaation ja Keski-Aasian maiden välillä oli valtava taloudellinen epäsuhta. Turkmenistan oli alueen suurin energiantuottaja. Muut Neuvostoliiton osat velkaantuivat Turkmenistanille kaasutoimituksista tähtitieteellisen summan. Neuvostoliiton hajottua velka-asian hoitamisessa omaksuttiin nollavaihtoehto, jossa kumpikin osapuoli (Venäjä NL:n veloista vastaavana valtiona) ja Turkmenistan sitoutuivat olemaan enää häiritsemättä toinen toistaan tässä asiassa.

Viimeisten toimivien tilastojen mukaan vuonna 1989 vain 10,6 % entisen Neuvostoliiton teollisuusinvestoinneista oli Keski-Aasian tasavaltojen alueella. Keski-Aasian tehtävänä oli tuottaa edullista energiaa (maakaasua) ja raaka-aineita Venäjällä ja Euroopan puoleisilla alueilla olevalle teolliselle Neuvostoliitolle. Lähes 90 % puuvillasta ja yli 60 prosenttia villaraaka-aineesta meni edelle kuvatulle teolliselle NL:lle sellaisilla sisäisillä hinnoilla, jotka eivät tukeneet Keski-Aasian omaa alueellisen pääomanmuodostusta. Samoin oli kaivannaisteollisuuden ja niiden jatkojalosteiden laita. Tosin samanaikaisesti, erilaisten sosiaalirahastojen kautta tapahtuneet vuosittaiset tulonsiirrot ja avustukset keskushallinnolta tasavalloille näyttelivät erittäin suurta osaa näiden maiden kansantalouksissa. Niitä ei enää ollut kun uudet valtiot lähtivät itsenäisinä ponnistelemaan valtioina valtioiden joukossa, mikä aiheutti kaaoksen siirtymäajan alkuvaiheessa erityisesti sosiaalipolitiikassa.

Tiede, yliopistot ja korkeakoulut Keski-Aasiassa

Kun on kulunut runsaat viisitoista vuotta Neuvostoliiton hajoamisesta, Keski-Aasian maat katsovat jälleen Venäjän suuntaan. Siirtymävaiheen aikana suuri osa koulutetusta väestöstä on siirtynyt Keski-Aasian maista Venäjälle parempien palkkojen toivossa. Muuttoliikkeessä on mukana sekä venäläiset paluumuuttajat että muiden etnisten ryhmien edustajia. Keski-Aasian maat ovat suurin siirtotyövoiman lähde Venäjällä. Venäjän kielellä on tässä suuri merkitys.

Mutta myös tiede- ja korkeakouluopetuksessa Venäjän malli eli neuvostojärjestelmän korkeakoululaitoksen tilalle kehitetty järjestelmä, joka on yhteensopiva kansainvälisellä tasolla muiden maiden kanssa, on suuren kiinnostuksen kohteena Keski-Aasiassa. Jälleen myös venäjän kielen osaamisella on merkityksensä asiassa. Myös Baltian maat kilpailevat omilla ratkaisuillaan Keski-Aasin maiden tiede- ja korkeakoululaitoksen sekä muun koululaitoksen uudistamisessa kuin myös muiden talouden sektoreiden modernisoinnissa Keski-Aasiassa.

Venäläisellä vaihtoehdolla on kuitenkin vastustajansa näissä maissa. Neuvostoajan sosialistisen tieteen saavutusten muistomerkkeinä on Aral-järven ympäristökatastrofi. Neuvostotiede siirteli vesimassoja ottamatta huomioon niiden ympäristövaikutuksia. Tosin myöskään länsimailla ei tuohon aikaan ollut selkeää käsitystä vastaavanlaisista hankkeista. Näissä maissa ei ollut varaa tehdä samanlaisia hankkeita yksityisen maanomistuksen takia. Myöskään Tseljabinskin ydinkokeiden haittavaikutukset alueen kantaväestölle tai Baikonourin avaruusrakettien laukaisuaseman haittojen huono hoitaminen eivät ole tukemassa Venäjän uutta tulemista alueella.

Hallintojärjestelmä ja institutionaalinen perintö

Mutta yksi asia on edelleenkin yhteistä Moskovalle ja näille entisille suojelualueille Keski-Aasiassa. Valtiojärjestelmät muistuttavat erittäin suuresti toinen toistaan. Valtiot ovat presidenttivaltaisia. Siihen on olemassa vahvat poliittiset perinteet sekä Venäjällä että Keski-Aasiassa. Moskovan suurruhtinaat eivät eronneet vallankäytössään Keski-Aasian haanien vallankäytöstä. Novgorodin Rurikin perintö jäi vähemmälle huomiolle. Myöskään Keski-Aasian presidentit eivät eroa Kremlin presidenttivaltaisesta järjestelmästä hallitessaan maitaan alueen uusissa tasavalloissa.

Molempien tahojen presidenttivaltaisuuden ulkoisia merkkejä ovat TV:n ja tiedotusvälineiden tapa käsitellä asioita. Molemmissa järjestelmissä päivän uutislähetys on juhlallinen tapahtuma. Siinä käytetään hyväksi visuaalisen viestinnän avulla jo lapsena kouluissa opittua asioiden oikeata laitaa. Siinä ei myöskään unohdeta, kenellä on valta maassa. Jos jokailtainen lojaliteettipalvelus sattuukin yön aikana unohtumaan, se varmasti työ- tai koulumatkalla korjaantuu, kun tavallinen ihminen joutuu odottaman maan johtajan tai muiden tärkeiden johtohenkilöiden ajaessa etuoikeutettuina kaduilla. Tuolloin muu liikenne pysähtyy ja kansa joutuu odottamaan johtajiensa etuoikeutettua kulkemista. Vaikka moni asia on suuresti muuttunut Venäjällä ja Keski-Aasiassa, Romanoveilla on edelleenkin keskikaistansa näiden
valtakuntien teillä ja kaduilla.

Voisiko kolmikanta toimia Venäjällä?

Vahva keskusjohtoisuus on ollut keskeinen periaate Venäjällä sitten Novgorodin kukistumisen 1478. Novgorodin antautuminen sinetöi Moskovan johtavan aseman Venäjällä. Romanovien valtakausi 1613 – 1917 oli myös vahvan keskuvallan linjoilla, vaikka asioita hoidetiinkin Pietarista käsin. Lokakuun vallankumouksen jälkeisessä sosialismin eri vaihtoehtojen valtataistelussa NKP:n johtoasemaan perustuva malli voitti Neuvosto-Venäjällä 1920-luvun alussa. Maassa alkoi monoliittinen yhteiskuntakehitys, joka jatkuu edelleenkin. Kommunistipuolueen valta on vaihtunut presidentin ja oligarkkien symbioosiksi.

Uusi perustuslaki määrittää presidentin ja muiden valtainstituutioiden väliset suhteet ja kuinka vaaleja järjestettään. Maassa on nyt uusi presidentti. Kuinka ja millaisen koneiston kanssa uusi presidentti tulee johtamaan maata on vielä liian aikaista sanoa. Vaalimenettelyllä on ollut vaikutusta maan johdon imagoon, ehkä enemmänkin maan ulkopuolella kuin kotimaassa. Venäläiset ovat tottuneet arvostamaan kvantitatiivisia asioita. Yksi kokonainen presidentti on parempi kuin kaksi jatkuvassa kärhämässä olevaa poliitikkoa.

Muutoksen perusta

Länsimainen juutalais-kristillisyyteen perustuva arvomaailma eroaa Venäjän arvomaailmasta, vaikka arvoperusta onkin yksi ja sama. 800-luvulta lähtien kristinusko on vakiintunut Venäjän Euroopan puoleisilla alueilla islamilaisuuden ollessa pääasiallisin uskonnonharjoittamisen muoto Venäjän hallitsemilla alueilla Volgalta itään ja Kaukasuksella.

Venäjällä lähimmäisenrakkaus eli solidaarisuusfilosofia vaikuttaa vähemmin yhteiskuntapolitiikkaan kuin länsimaissa. Eurooppalainen solidaarisuuspolitiikka ja ihmisten lojaliteetti maallista valtiota kohtaan rakentuu näille kritillisille arvoille. Hegeliläisyys ei ole koskaan ollut vaikuttamassa Venäjän valtioinstituution kehitykseen. Neuvostoliiton aikana armeijan upseerien Dosaaf-järjestö oli ainoa hyväntekeväisyysjärjestö. Valtio huolehti kaikesta, myös hyväntekeväisyydestä. Tänä päivänä Venäjällä on taas hyväntekeväisyysjärjestöjä ja kirkot tekevät merkittävää avustustyötä maassa.


Tulonmuodostuksesta Venäjällä

Venäjä on huolehtinut lukuisista neuvostojärjestelmän antamista lupauksista. Yksittäisiä kansalaisia lähimpänä on lupaus paremmasta elintasosta toteutuneena joko työelämässä tai eläkkeellä. Koko neuvostojärjestelmässä toteutettu tuotannollinen toiminta hyödytti Venäjää ja maan keskushallintoa. Vastapainoksi muut neuvostotasavallat saivat sosiaalipalvelunsa rahoituksen keskushallinnolta, mikä oli merkittävä kansantaloudellinen tulonsiirto. Sama päti myös Venäjän Federaation periferia-alueisiin.

Jos kansantaloustieteilijä Adam Smith olisi elänyt meidän aikanamme, hänen kirjansa ”Kansojen varallisuus” olisi varmasti saanut erilaisen sisällön ja sitä kautta maailmanhistoriaa kirjoitettaisiin hieman toisella tavalla. Venäjällä vuosisatojen aikana eri lähtökohdista syntynyt taloudellinen toiminta ja sen tuloksena syntynyt pääoma ja nykyisitä lähtökohdista syntyvä uusi pääoma Venäjällä on yksi maailman taloushistorian suurista asioista. Sen rinnalla muiden suurten asioiden joukossa on maan vaurastumiseen liittyvä tulonjakopolitiikka. Vastaavan tulonjakopolitiikan puuttuminen oli yksi lokakuun 1917 vallankumouksen syistä.

Vuorovaikutuksen puute

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisessä poliittisessa kehityksessä Venäjällä on tapahtunut valtava presidentin hallinnon vallan vahvistaminen parlamentin oikeuksien kustannuksella. Kun ei ole kansalaisjärjestöjä eikä riippumatonta lehdistöä, presidentin valtaa kontrolloi vain nykyisen järjestelmän ”kuninkaantekijöiden” edut. Ketkä olivat Putinin hallinnon kuninkaantekijöitä? Nykyinen hallintomekanismi tuskin syntyi yhteiskunnallisen dialogosen prosessin tuloksena, koska sellaista prosessia ja poliittista perinnettä maassa ei ole.

Kun poliittinen itsensä toteuttaminen ei ole mahdollista, ihmiset pakenevat todellisuutta aktiviteetteihin, jossa he pääsevät toteuttamaan itseään. Ihmisen asuttavan kodin rakentaminen ja siihen liittyvä kerskakulutus sekä Passattia paremmaksi paneminen autoilun maailmassa ja vapaa-ajan asunnon ostaminen Suomesta tai Espanjasta ovat olleet näkyvimpiä itsensä toteuttamisen ilmenemismuotoja. Myös uskonnollisuus on mukana, vaikka uskonnolla onkin vahva rooli venäläisessä yhteiskunnassa. Lapsiin panostaminen on myös osa tätä kehitystä. Kukaan ei ole vaatimassa koululaitoksen kehittämistä tavalla, jolla se ajaettiin poliittisena uudistuksena Länsi-Euroopassa 1960/1970-luvuilla.

Neuvostovallan viimeisinä vuosina Venäjällä ja IVY-maissa syntyi uusia riippumattomia ammattiliittoja. Niillä oli selkeät poliittisesti värittyneet toiminnalliset tavoitteet. Myös itsenäiset teollisuusliitot syntyivät ennen Neuvostoliiton hajoamista. Miksi nämä organisaatiot yhdessä pienten poliittisten puolueiden kanssa ovat tuleet tarpeettomiksi nykyisen presidentivallan voimistuessa? Euroopan hullun vuoden 1848 jälkeinen poliittinen järjestelmä perustui kansalaisyhteiskunnan syntyyn. Sen ruumiillistuma oli valtio. Oikeusvaltion yksi keskeisimmistä periatteista on vaihdettava johtajuus, joka toteutuu yleisten ja yhtäläisten vaalien avulla.

Tekniset avustusohjelmat

Avustustoiminnan alkuvuosina kansainväliset avustusjärjestöt ja monien maiden viralliset ohjelmat ovat olleet mukana kehittämässä hallituksesta riippumattomatonta joukkoviestintää. Myös kansalaisyhteiskunnan lainsäädäntöä ja taloudellisia toimintaedellytyksiä on parannettu. Viimeisen viiden vuoden aikana yhteiskunnan institutionaalinen kehitys on pysähtynyt, kun sitä mitataan kansalaisjärjestöjen toiminnalla.

Kansainvälisen avustustoiminnan alkuvaiheessa ei ole haluttu puuttua varallisuuden jakamiseen ja tulonjakokysymyksiin. Se on ollut ydinkysymys avustustoiminnan mielekkyyden kannalta. Venäjällä ja kuten monissa muissa keskirikkaissa teknisen avun kohdemaissa on myös sellaista omaa varallisuutta, jota voitaisiin käyttää köyhyyden poitamiseen erilaisten tulonsiirtojärjestelmien avulla, esimerkiksi toimivan progressiivisen tuloverotuksen avulla. Tulonjaon tasaaminen on maan tärkein yhteiskuntapoliiittinen kysymys. Mutta se ei ole edes saavuttanut Darendorfin konfliktiteorian ensimmäistä vaihetta eli ongelman tiedostamista.


Avustusohjelmien uudelleenarviointi

Avustustoimintojen alkuvaiheissa 1990-luvun alussa kansalaisyhteiskunnan kehittämisodotukset olivat korkealla kaikissa IVY-maissa. Venäjä ei tehnyt tässä suhteessa poikkeusta. Todellisuus on ollut jotakin muuta, kuin mitä 15 vuotta sitten odotettiin. Venäjä ja muut IVY-maat (Baltian maita lukuunottamatta) ovat täynnä yhden miehen yhdistyksiä, joiden ainoana tarkoituksena on perustajansa edun ajaminen. Taloudellinen yritteliäisyys ja yhdistystoiminta ovat menneet sekaisin. Parlamentti on myös menettänyt merkityksensä lainsäädännöllisenä elimenä. Siellä pyritään välttämään konfliktien syntymistä presidentivetoisen valtakoneiston kanssa.

Myös korruptionvastaisia ohjelmia rahoitetaan Venäjällä. Korruptionvastainen taistelu on kuitenkin maan sisäinen asia, jonka ratkaisemiseen edes opiskelu maailman parhaissa johtamis- tai diplomaattiakatemioissa eivät anna valmiuksia. Ulkopuolisten ei kannata muutoin puuttua asiaan kuin rajoittamalla omaa läsnäoloaan niissä maissa, joiden hallinnolliset tai kaupalliset mekanismit eivät täytä yleisiä eettisiä vaatimuksia. Liiketoimintojen eettisten periaatteiden parantaminen on yleismaailmallinen asia, johon kaikki maat voivat osallistua.

Alhaalta ylöspäin tapahtuva valtarakenteiden yhteiskunnallinen kontrolli toteutuu kansalaisyhteiskunnan avulla. Kolmikantamekanismi on tärkeä osa sitä. Itsenäisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen olemassaolo on yhtä tärkeää demokratialle kuin parlamentin ja vapaan lehdistön olemassaolo. Pohjoismaissa me olemme saaneet nauttia kahdesta sosiaalisen kehityksen tiestä: lainsäädännöllinen tie sekä keskitetyt palkka- ja tulopoliittiset ratkaisut.


Moskovan valloittaminen

Moskovaa ei ole koskaan valloitettu. Voisivatko venäläiset itse valloittaa Kremlin tuomalla sinne vuorovaikutussuhteet poliittiseen päätöksentekoon. Dialogin avulla maan varallisuus ja tulonjako voitaisiin jakaa samalla tavalla kuin Länsi-Euroopassa. Se olisi osoitus muille Venäjän kyvystä uudelleen arvioida menneisyyttään. Bysantin perinteen vaalijana ja esteettisen maailmankuvan rakentajana Venäjällä voisi olla paljonkin annettavaa muulle Euroopalle…

Tietoyhteiskunnan kehityksestä Venäjällä

Uuden presidentin hallinnolla tulee olemaan edessään myös kysymyksiä, jotka tulevat keskusteluun hallinnon oman esityslistan ulkopuolelta. Tavasta, jolla presidentinvaalit järjestettiin, voidaan päätellä, että suurimman osan poliittisista agendoista jatkossakin tulee määrittelemään hallinto itse. Kun dialogi puuttuu poliittisen johdon, hallinnon ja muun yhteiskunnan väliltä, ei voida puhua demokratiasta länsimaiden mittareilla mitattuna. Mutta sitä ei tarvita Venäjän demokratiassa.

1990-luvun loppupuolella Venäjällä käynnistyi keskustelu tietoyhteiskunnan kehittämisestä. Sen liikkeellepanijana olivat maassa toimivat ulkomaiset avustusohjelmat. Neuvostoyhteiskunnan tieteellis-teknistä vallankumousta ja yhteiskunnan tieteellistä hallintoa ei haluttu enää ottaa mukaan tähän toimintaan, vaikka se olikin yksi keskeisimmistä yhteistyön sisällöistä länsimaiden kanssa neuvostovallan viimeisinä vuosikymmeninä. Nykyisessä Venäjän tietoyhteiskunnan rakentamisessa seurataan kansainvälisisiä ja eurooppalaisia malleja. Päähuomion Venäjällä on saanut ICT:n hyväksikäyttö hallinnossa ilman, että puututtaisiin itse prosesseihin ja niiden järkeistämiseen.

Venäjän tietoyhteiskuntaprosessia ei voi verrata Länsi-Euroopan ja Pohjoismaiden vastaavaan kehitykseen. Tämä Ranskan 1968 ylioppilaslevottomuuksista liikkeelle lähtenyt uusi dialoginen prosessi oli yksi ensimmäisistä askelista nykyisen tietoyhteiskunnan rakentamisessa. Yhteiskunnalliset prosessit ja hallintomekanismit alkoivat muuttua. Vaikka Ranskan levottomuudet olivat yliopistoissa niiden toiminnallinen kärki oli suunnattu koko yhteiskuntaa kohtaan. Radikalisoitunut ylioppilasliike ei kuitenkaan sanellut kaiken toiminnan suuntaa. Elinkeinoelämään oli samanaikaisesti levinnyt Yhdysvalloista tietokoneistaminen ja johtamisjärjestelmien uudistamineni. Pian julkishallinto seurasi yksityissektorin jälkiä johtamisjärjestelmissään ja armeijoista peritty käskytysmalli sai väistyä tavoitejohtamisen tieltä. Ylioppilasradikalismin liikkeelle laittaman kehityksen myötä norsunluutornit alkoivat hävitä valtionhallinnoissa Länsi-Euroopassa kun ”halpaa” norsunluuta ei ollut enää saatavilla viimeistenkin siirtomaiden itsenäityttyä 1970-luvulla.

Valtiovallan kehittyminen Venäjällä on nähtävä sen omista lähtökohdista käsin. Tunnetuin hallinnollinen rakennelma maailmassa on norsunluutorni. Koskaan koko 1400-luvulta alkaneen Moskova-johtoisen Venäjän historian aikana keskushallinnolta ei ole puuttunut norsunluuta. Aina se ei ole ollut halpaa. Norsunluutornimentaliteetti sopi Venäjän vuosisataiseen perinteeseen, josta neuvostovallan vuodet eivät myöskään tehneet poikkeusta. Venäjällä valta on uskonnollisiin sakramentteihin rinnastettava asia. Se on pyhyyteen liittyvä asia. Maalliset demokraattiset arvot ovat saaneet väistyä sen tieltä. Kristinusko on vaikuttanut nykyisen Venäjän Federaation alueilla yli tuhannen vuoden ajan. Parlamentarismi on ollut Venäjällä noin sata vuotta. Jos valtarakennelmia halutaan muuttaa, se voidaan tehdä vain perinteen mukaisen ”pyhän synodin” (tsaarin sisäpiirin ja puolueen valtaeliitin) toimesta. Lokakuun 1917 vallankumous oli ulkoa tuotu yhteiskunnallinen malli Venäjällä, jonka tuojat myös omaksuivat tämän ”pyhän synodin” mallin.

Venäläisen tietoyhteiskunnan synty edellyttää myös maan institutionaalisten rakenteiden muutosprosessia, kuten on tapahtunut muuallakin maailmassa. Edellisen presidentin hallinnon aikana Venäjän Federaation rakenteita on muutettu siten, että maa jakautuu nyt seitsemään federaatiopiiriin. Tämän uuden rakenteen alle jää vanha liittovaltion aluehallintojärjestelmä, johon kuuluu 98 liittovaltiorakenneyksikköä kuten entisiä läänejä vastaavat oblastit sekä autonomiset tasavallat ja alueet. Paikallisella tasolla on 2003 tapahtuneen uudistuksen seurauksena 24510 hallintoyksikköä, joilla suotuisan talouskehityksen seurauksena on paremmat edellytykset lähteä budjettirahoituksen avulla tuottamaan palveluja kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Maan hallinnonuudistus on myös lisännyt työpaikkoja. Prosessit on luotu ja maa on jälleen jaettu osiin maantieteelliseen jakoon perustuvan hallintomekanismin avulla.

Neuvostoliiton aikana tuotantovoimien yhteiskunnallisesta omistuksesta tuli tärkein valtiovallan tehtävä. Armeijan jatkuvalla kasvattamisella oli suvereniteetin turvaamisen lisäksi lisäksi myös eräänlainen vartioliikepalvelustehtävä valtion suurelle omaisuusmassalle. Vallankumousta edeltäneen ajan valtionhallinnon maantieteellinen jako kuvernementteihin ei sopinut neuvostojärjestelmän tarpeisiin, jossa valtiovallan tärkeimmpänä tehtävänä oli tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen toteuttaminen. Hallinnon sisällöksi muodostui uuden tuotannon ja taloudellisen kasvun aikaansaaminen maassa. Tulonjaon tasapuolinen turvaaminen oli ideologisesti tärkeä asia. Siitä tuli yksi neuvostojärjestelmän tunnetuista tavaramerkeistä. Neuvostovuosina maan hallinto rakentui toimialakohtaisesti, ei maantieteellisen jaon perusteella. Ministeriöt ja valtionkomiteat toimivat suoritusportaan johtoeliminä. Niiden rinnalla toimi NKP:n rinnakkaiselimet politiikkatason asioiden valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Valtakunnan tason tieto- ja suunnittelujärjestelmänä toimi Gosplan asioiden valmisteluvaiheessa ja Gossnab asioiden toteutuksessa yhdessä valtion tilastokomitean kanssa läpi koko 15 neuvostotasavallan muodostaman kokonaisuuden.

Siirtymävaiheen aikana valtion omaisuusmassaa on jaettu kolmasti. Ensimmäiseksi tapahtui asuntojen privatisointi. Toisessa vaiheessa tapahtui teollisuuden ja palvelusektorin privatisointi kuponkijärjestelmän ja huutokauppamekanismien avulla. Kolmas vaihe eli sosiaalisektorin omaisuuden privatisointi ei ole kuitenkaan toteutunut sellaisena kuin se oli alunperin kaavailtu. Valtiovalta on sallinut yksityisten yliopistejn ja korkeimman asteen oppilaitosten perustamisen, mutta niiden toimintaedellytykset ovat vaikeutuneet mm. tiukentuneiden paloturvallisuusmääräysten takia. Sekä materiaalituotantoon että palvelusektorille Venäjällä on syntynyt itsenäinen ja valtionvallasta riippumaton sektori jo Gorbatsovin ajan osuustoimintalaeista lähtien 1980-luvun lopulla. Vaikka siirtymäkauden aikana monet toiminnot ovat siirtyneet pois valtiolta, se ei kuitenkaan näy hallinnon koon supistumisena, vaan päin vastoin. Tietoa tarvitaan entistä enemmän. Se on ollut yksi tietoyhteikuntakehityksen lähtökohdista kaikkialla maailmassa.

Venäjän tietoyhteiskuntaa rakennetaan ilman Venäjän omaan kyberneettiseen perinteeseen perustuvaa systeemityön kahtiajakoa, jossa toimenpiteet kohdistuvat sekä ohjattavaan prosessiin (reaaliprosessi) että ohjausprosessiin (tietojärjestelmä). Kun Venäjän tietoyhteiskunnan kehitystä tarkastellaan tältä pohjalta, tietoyhteiskunnan kehittämisestä tuleekin merkittävä ennakkotapaus Venäjällä. Tiedolla yhteiskunnassa on kaksi ulottuvuutta. Ensimmäinen ulottuvuus pitää sisällään konsensusajattelun eli yhteiskunta tarvitsee ja jakaa tietoa prosesseista, joilla se toimii ja pysyy koossa. Toiseksi tarvitaan mekanismit, jolla turvataan kaikkien kukkien kukkiminen niityillä, jotta ensimmäisen ulottuvuuden tieto ammentaisi voimansa mahdollisimman rikkaasta maasta ja sillä tavoin vahvistaisi konsensusta (ihmisten lojaliteetti valtiota kohtaan). Venäjällä uuden yhteiskunnan muoto tulee riippumaan sen rakentajien omasta tietoisuudesta. Teknisestä osaamisesta ei ole koskaan ollut puutetta Venäjällä.

Yhteiskunnallisissa asioissa Venäjältä puuttuu keskitien kulkemisen perinne. Venäjällä ei myöskään tunneta yhteiskunnallisista asioista sopimista, puuttuvat kolmikantamekanismit. Vain lainsäädännön avulla tapahtuva uudistaminen on käytössä. Myös ennakkotapausoikeus on olematon. Perustuslaki määrittelee de-jure Venäjän Federaation eri elinten tehtävät ja keskinäissuhteet. Maasta puuttuu Suomen 1982 hallintomenettelylakia muistuttava laki, joka turvaisi kansalaiselle de-facto oikeudet prosessuaalisiin toimiin julkista valtaa vastaan. Nykyinen tietotekninen infrastruktuuri ei tue tasa-arvon ja elintason tasaista jakautumista Venäjällä. Tietoyhteiskunnan jakautuminen (digital divide) on todellisuutta tämän päivän Venäjällä. Länsi-Euroopassa siitä on tullut yksi keskeisimmistä arvoista ihmisten tasa-arvon toteutumisessa asuinpaikasta riippumatta tietoyhteiskunnassa. Tulojen jakaantuminen oli tasaisempaa neuvostovuosina. Tiedon kulussa uuden järjestelmän ensivuodet ennakoivat kehityksen menevän huonompaan suuntaan glasnostin aikoihin verrattuna.

Venäläisen yhteiskunnan suhteesta korruptioon

Henkilökohtaisen edun tavoitteleminen julkisessa tehtävässä määritellään korruptioksi. Myös hyvien liiketapojen rikkominen kuuluu korruption piiriin. Lahjoman otto ja anto ovat tunnetuimpia korruption muotoja. Korruptio on lähes kaikissa maissa määritelty rangaistavaksi teoksi rikoslaissa. Korruptiota voi esiintyä vaikka siihen kuuluvaa toimintaa ei olekaan määritelty rikoslaissa. Viime vuosina korruptiivisen käyttäytymisen tunnusmerkistö on laajentunut koskemaan myös tietoa ja tiedon hyväksikäyttöä. Tosiasioiden salaaminen ja perättömien tietojen esittäminen julkisessa keskustelussa ovat myös merkkejä yhteiskunnan korruptoituneisuudesta.

Lähtökohdat maan ulkosuhteille

Venäläisiä ei voi hyvällä tahdollakaan rinnastaa foinikialaisiin, joiden kanssakäyminen muiden kanssa perustui molemminpuoliseen etuun kaupankäynnissä. Ennen venäläisten ydinalueella ei ollut meriä, joiden takaa olisi voinut löytää kaukaisia vihollisia. Tästä syystä Venäjällä viholliset on perinteisesti löydetty yhteisön sisältä ja lähinaapureista. Plusmerkkinen viimeinen rivi venäläisten taseissa suhteissa muihin kansakuntiin ei ole perustunut molemminpuolisiin etuihin.

Venäjän hallintoperinne on Bysantin perua, jossa keisari oli ainoa lainsäätäjä, korkein lainkäyttäjä ja armeijan ylipäällikkö. Bysantin kukistuttua Venäjästä tuli sen perillinen. Moskovakeskeinen hallintojärjestelmä syntyi 1400-luvulla. Muiden alueiden liittäminen Moskovan alamaisuuteen tapahtui pakkotoimin. Yhteiskuntakehitys vuoden 1917 jälkeen jatkui samanlaisena. Puolue oli rajattoman yksinvallan edustaja. Se käytti valtaa vaaleilla valittujen edustuksellisten valtioinstituutioiden asemesta. Bysantti militarisoi sotilasmaanviljelijöiden avulla maaseudun. Oletettu ja myös todellinen ulkoinen uhka militarisoi koko Neuvostoliiton talouselämän.

Valtiollisen järjestelmän synty

Bysantin mallin pohjalle syntynyt Moskovan keskus alkoi vahvistua ja laajeta 1400-luvulta lähtien. Se liitti hallintojärjestelmänsä piiriin eri kansoja muodostaen perustan myös nykyiselle Venäjän valtiolliselle järjestelmälle. Maan suunnattomasta laajuudesta, luonnonvarojen rikkaudesta, maantie- ja viestintäyhteyksien kehittymättömyydestä johtuen sekä erilaisten paikallisintressien hallitsemiseksi Venäjä tarvitsi valtioinstituutioiden, armeijan ja kirkon lisäksi mekanismin, joka säilytti alueellisen eheyden. Puhdasoppisuus korvattiin suuremmalla sallivuudella asioiden hoidossa, koska se oli valtiolliselle yhtenäisyydelle eduksi. Sormien läpi katsomalla näki pidemmälle kuin paljain silmin. Siitä tuli myös maan tapa.

Valloitettujen alueiden ihmisten lojaalisuus ja maan eheys vaativat oman uhrilahjansa. Maailmassa ei ole ilmaista lounasta on myös venäläinen sananparsi. Hallinnossa henkilökohtaisen edun ajaminen on ollut sallittua vaikka se onkin ollut kiellettyä. Henkilökohtaisten etujen on kuitenkin oltava suhteessa suurempaan kokonaisuuteen. Jos varastaa valtiolta on varastettava kohtuuden rajoissa –periaate tunnettiin jo faaraoiden Egyptissä.

Maan hallittavuus ja koossapysyminen

Maailmanhistorian suurilla dynastioilla on aina kaksi ongelmaa. Yhtäältä laajentumiseen liittyvien sotien voittaminen sekä toisaalta valtakuntaan liitettyjen alueiden pitäminen maan yhteydessä. Venäjän ja Neuvostoliiton laajenemisessa oli yhtäläisiä piirteitä Kaukasiassa, Keski-Aasiassa ja Euroopan puoleisissa osissa. Noilla alueilla marssijärjestys oli aina sama: sotaväki ensin, sitten kauppiaat ja muiden venäläisinstituutioiden edustajat.

Siperian valloitus on poikkeus. Siinä kauppiaat menivät ensin, sotaväki ja venäläisen yhteiskunnan muut edustajat tulivat perässä. Se tapahtui kuin Pohjois-Amerikan valloitus, mutta toisen suuntaan - lännestä itään. Siperian retkellä venäläisistä löytyy myös foinikialaisten piirteitä. Merikin löytyi Beringin salmesta. Alaskasta luopuminen 1869 ei ollut Bysantin perinnön häpäisemistä, minä sitä on pidetty, kun muualla on jouduttu luopumaan pyhään Venäjään liitetyistä alueista.

Kansalaisten lojaliteetti Venäjällä

Voimankäytöllä liitettyjä alueita piti hallita myös aikoina jolloin ei ollut nykyaikaista viestintäteknologiaa. Mitä pidemmät välimatkat, sitä tärkempää oli jonkinlaisen keskinäisen luottamuksen synnyttäminen valloitetuilla alueilla. Historian suurvallat eivät ole olleet kansalaisyhteiskuntia. Kansalaisten ja valtion yhteiset edut synnyttävät lojaliteetin kansalaisyhteiskunnissa. Poikkeuksiakin on. Tsingis Kaanin luoma hallintojärjestelmä tarjosi yksilöille sateenvarjon tapaisen suojan taistelevien ruhtinaskuntien sotajoukkoja vastaan. Siksi mongolien luoma järjestelmä kesti niin pitkän ajan Volgan ja Keski-Aasian alueilla.

Sen sijaan sitä kahdensadan vuoden jaksoa, jolloin venäläisten asuttamilla alueilla hallitsi Tsingis Kaanin järjestelmään kuuluva tataarihallinto, käytetään perusteluina voimankäytölle ja muiden kansojen liittämiselle Venäjän osaksi. Neuvostoliiton loppuajan avoimuuspolitiikan aikaa lukuunottamatta Venäjän Federaatioon ja Neuvostoliittoon kuuluvilla vähemmistökansoilla ei ole ollut oikeutta kyseenalaistaa omien alueidensa historiankirjoitusta. Kun avoimuus puuttuu yhteiskunnan menneisyydestä keskusteltaessa, ei ole myöskään edellytyksiä lojaliteetin kehittymiselle valtiota kohtaan.

Yhteiskunnan katharsista kaivataan

Neuvostojärjestelmän viimeisinä vuosina ja välittömästi sen romahtamisen jälkeen Venäjän ja IVY-maiden johtajat puhuivat lähimenneisyydestään aivan eri tavallla kuin aikoina, jolloin neuvostoajan tapaa keskustella ja tiedottaa asioista kukaan ei halunnut asettaa kyseenalaiseksi. Näyttää siltä, että mitä pidemmälle aika kuluu, sitä samankaltaisemmaksi NL-järjestelmän kanssa ja avoimuudelle vihamielisemmäksi muuttuu IVY-maiden politiikka. Tässä asiassa Kreml kilpailee johtoasemesta Uzbekistanin ja Turkmenistanin kanssa.

Venäjällä oli historiallinen ”tilaisuus” maan poliittisen järjestelmän muuttamiseen. Kuitenkin maa on palaamassa ylhäältä alas johdettuun ”pyhän synodin” hallintomekanismiin. Venäjän kehityksessä hegeliläinen valtioihanne, avoimuuspolitiikka ja lojaliteetin syntyedellytysten luominen eivät kuulu Kremlin keinovalikoimaan. Käytettävissä olevan sotilasvoiman korostaminen ja pyrkimys jälleen suurvalllaksi ovat päivittäisiä uutisaiheita mediassa. Sekä ulkomaiseen että kotimaiseen kritiikkiin suhtaudutaan hyvin kielteisesti. On muistettava että kiritisoijien joukossa on myös Venäjälle lojaaleja ja venäläisyyteen positiivisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka näkevät asiat vain eri tavalla.

Ulkomaiden rooli muutoksessa

Venäjän sisäisen kehityksen ja maan ulkoisten sitoumusten välille on kehittymässä samanlainen ristiriitatilanne kuin 1970-luvun puolenvälin ihmisoikeuskysymyksessä. Avoimuuspolitiikka on de-facto kriminalisoitu lainsäädännössä. Tuloerot Venäjän sisällä kasvavat ja ihmiset eriarvoistuvat. Tyytymättömyyttä julkisesti ilmaisevat ihmiset ottavat elämässään kohtuuttomman riskin.

Venäjän johdon ja ulkomaisten avustusohjelmien rintamat korruptionvastaisessa taistelussa eroavat toisistaan. Vastakkain on autokraattisuus ja avoimuuspolitiiikka. Tarvitaan yhteinen tavoite. Se edellyttää kummaltakin osapuolelta oman integriteetin hallintaa. Venäjän korruptionvastaista toimintaa voitaisiin parhaiten edistää näyttämällä tuloksia ulkomaiden omasta korruptionvastaisesta toiminnasta. Silloin myös Venäjä olisi jakamassa avoimuuspolitiikan hedelmiä. Nykyiset ulkomaiset korruptionvastaiset ohjelmat Venäjällä tuovat mieleen entisajan häpeäpaalut kirkkojen edustoilla. Bysantin perinteessä ei ole ollut koskaan sijaa lukkarikoulujen menetelmille...