Uuden presidentin hallinnolla tulee olemaan edessään myös kysymyksiä, jotka tulevat keskusteluun hallinnon oman esityslistan ulkopuolelta. Tavasta, jolla presidentinvaalit järjestettiin, voidaan päätellä, että suurimman osan poliittisista agendoista jatkossakin tulee määrittelemään hallinto itse. Kun dialogi puuttuu poliittisen johdon, hallinnon ja muun yhteiskunnan väliltä, ei voida puhua demokratiasta länsimaiden mittareilla mitattuna. Mutta sitä ei tarvita Venäjän demokratiassa.
1990-luvun loppupuolella Venäjällä käynnistyi keskustelu tietoyhteiskunnan kehittämisestä. Sen liikkeellepanijana olivat maassa toimivat ulkomaiset avustusohjelmat. Neuvostoyhteiskunnan tieteellis-teknistä vallankumousta ja yhteiskunnan tieteellistä hallintoa ei haluttu enää ottaa mukaan tähän toimintaan, vaikka se olikin yksi keskeisimmistä yhteistyön sisällöistä länsimaiden kanssa neuvostovallan viimeisinä vuosikymmeninä. Nykyisessä Venäjän tietoyhteiskunnan rakentamisessa seurataan kansainvälisisiä ja eurooppalaisia malleja. Päähuomion Venäjällä on saanut ICT:n hyväksikäyttö hallinnossa ilman, että puututtaisiin itse prosesseihin ja niiden järkeistämiseen.
Venäjän tietoyhteiskuntaprosessia ei voi verrata Länsi-Euroopan ja Pohjoismaiden vastaavaan kehitykseen. Tämä Ranskan 1968 ylioppilaslevottomuuksista liikkeelle lähtenyt uusi dialoginen prosessi oli yksi ensimmäisistä askelista nykyisen tietoyhteiskunnan rakentamisessa. Yhteiskunnalliset prosessit ja hallintomekanismit alkoivat muuttua. Vaikka Ranskan levottomuudet olivat yliopistoissa niiden toiminnallinen kärki oli suunnattu koko yhteiskuntaa kohtaan. Radikalisoitunut ylioppilasliike ei kuitenkaan sanellut kaiken toiminnan suuntaa. Elinkeinoelämään oli samanaikaisesti levinnyt Yhdysvalloista tietokoneistaminen ja johtamisjärjestelmien uudistamineni. Pian julkishallinto seurasi yksityissektorin jälkiä johtamisjärjestelmissään ja armeijoista peritty käskytysmalli sai väistyä tavoitejohtamisen tieltä. Ylioppilasradikalismin liikkeelle laittaman kehityksen myötä norsunluutornit alkoivat hävitä valtionhallinnoissa Länsi-Euroopassa kun ”halpaa” norsunluuta ei ollut enää saatavilla viimeistenkin siirtomaiden itsenäityttyä 1970-luvulla.
Valtiovallan kehittyminen Venäjällä on nähtävä sen omista lähtökohdista käsin. Tunnetuin hallinnollinen rakennelma maailmassa on norsunluutorni. Koskaan koko 1400-luvulta alkaneen Moskova-johtoisen Venäjän historian aikana keskushallinnolta ei ole puuttunut norsunluuta. Aina se ei ole ollut halpaa. Norsunluutornimentaliteetti sopi Venäjän vuosisataiseen perinteeseen, josta neuvostovallan vuodet eivät myöskään tehneet poikkeusta. Venäjällä valta on uskonnollisiin sakramentteihin rinnastettava asia. Se on pyhyyteen liittyvä asia. Maalliset demokraattiset arvot ovat saaneet väistyä sen tieltä. Kristinusko on vaikuttanut nykyisen Venäjän Federaation alueilla yli tuhannen vuoden ajan. Parlamentarismi on ollut Venäjällä noin sata vuotta. Jos valtarakennelmia halutaan muuttaa, se voidaan tehdä vain perinteen mukaisen ”pyhän synodin” (tsaarin sisäpiirin ja puolueen valtaeliitin) toimesta. Lokakuun 1917 vallankumous oli ulkoa tuotu yhteiskunnallinen malli Venäjällä, jonka tuojat myös omaksuivat tämän ”pyhän synodin” mallin.
Venäläisen tietoyhteiskunnan synty edellyttää myös maan institutionaalisten rakenteiden muutosprosessia, kuten on tapahtunut muuallakin maailmassa. Edellisen presidentin hallinnon aikana Venäjän Federaation rakenteita on muutettu siten, että maa jakautuu nyt seitsemään federaatiopiiriin. Tämän uuden rakenteen alle jää vanha liittovaltion aluehallintojärjestelmä, johon kuuluu 98 liittovaltiorakenneyksikköä kuten entisiä läänejä vastaavat oblastit sekä autonomiset tasavallat ja alueet. Paikallisella tasolla on 2003 tapahtuneen uudistuksen seurauksena 24510 hallintoyksikköä, joilla suotuisan talouskehityksen seurauksena on paremmat edellytykset lähteä budjettirahoituksen avulla tuottamaan palveluja kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Maan hallinnonuudistus on myös lisännyt työpaikkoja. Prosessit on luotu ja maa on jälleen jaettu osiin maantieteelliseen jakoon perustuvan hallintomekanismin avulla.
Neuvostoliiton aikana tuotantovoimien yhteiskunnallisesta omistuksesta tuli tärkein valtiovallan tehtävä. Armeijan jatkuvalla kasvattamisella oli suvereniteetin turvaamisen lisäksi lisäksi myös eräänlainen vartioliikepalvelustehtävä valtion suurelle omaisuusmassalle. Vallankumousta edeltäneen ajan valtionhallinnon maantieteellinen jako kuvernementteihin ei sopinut neuvostojärjestelmän tarpeisiin, jossa valtiovallan tärkeimmpänä tehtävänä oli tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen toteuttaminen. Hallinnon sisällöksi muodostui uuden tuotannon ja taloudellisen kasvun aikaansaaminen maassa. Tulonjaon tasapuolinen turvaaminen oli ideologisesti tärkeä asia. Siitä tuli yksi neuvostojärjestelmän tunnetuista tavaramerkeistä. Neuvostovuosina maan hallinto rakentui toimialakohtaisesti, ei maantieteellisen jaon perusteella. Ministeriöt ja valtionkomiteat toimivat suoritusportaan johtoeliminä. Niiden rinnalla toimi NKP:n rinnakkaiselimet politiikkatason asioiden valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Valtakunnan tason tieto- ja suunnittelujärjestelmänä toimi Gosplan asioiden valmisteluvaiheessa ja Gossnab asioiden toteutuksessa yhdessä valtion tilastokomitean kanssa läpi koko 15 neuvostotasavallan muodostaman kokonaisuuden.
Siirtymävaiheen aikana valtion omaisuusmassaa on jaettu kolmasti. Ensimmäiseksi tapahtui asuntojen privatisointi. Toisessa vaiheessa tapahtui teollisuuden ja palvelusektorin privatisointi kuponkijärjestelmän ja huutokauppamekanismien avulla. Kolmas vaihe eli sosiaalisektorin omaisuuden privatisointi ei ole kuitenkaan toteutunut sellaisena kuin se oli alunperin kaavailtu. Valtiovalta on sallinut yksityisten yliopistejn ja korkeimman asteen oppilaitosten perustamisen, mutta niiden toimintaedellytykset ovat vaikeutuneet mm. tiukentuneiden paloturvallisuusmääräysten takia. Sekä materiaalituotantoon että palvelusektorille Venäjällä on syntynyt itsenäinen ja valtionvallasta riippumaton sektori jo Gorbatsovin ajan osuustoimintalaeista lähtien 1980-luvun lopulla. Vaikka siirtymäkauden aikana monet toiminnot ovat siirtyneet pois valtiolta, se ei kuitenkaan näy hallinnon koon supistumisena, vaan päin vastoin. Tietoa tarvitaan entistä enemmän. Se on ollut yksi tietoyhteikuntakehityksen lähtökohdista kaikkialla maailmassa.
Venäjän tietoyhteiskuntaa rakennetaan ilman Venäjän omaan kyberneettiseen perinteeseen perustuvaa systeemityön kahtiajakoa, jossa toimenpiteet kohdistuvat sekä ohjattavaan prosessiin (reaaliprosessi) että ohjausprosessiin (tietojärjestelmä). Kun Venäjän tietoyhteiskunnan kehitystä tarkastellaan tältä pohjalta, tietoyhteiskunnan kehittämisestä tuleekin merkittävä ennakkotapaus Venäjällä. Tiedolla yhteiskunnassa on kaksi ulottuvuutta. Ensimmäinen ulottuvuus pitää sisällään konsensusajattelun eli yhteiskunta tarvitsee ja jakaa tietoa prosesseista, joilla se toimii ja pysyy koossa. Toiseksi tarvitaan mekanismit, jolla turvataan kaikkien kukkien kukkiminen niityillä, jotta ensimmäisen ulottuvuuden tieto ammentaisi voimansa mahdollisimman rikkaasta maasta ja sillä tavoin vahvistaisi konsensusta (ihmisten lojaliteetti valtiota kohtaan). Venäjällä uuden yhteiskunnan muoto tulee riippumaan sen rakentajien omasta tietoisuudesta. Teknisestä osaamisesta ei ole koskaan ollut puutetta Venäjällä.
Yhteiskunnallisissa asioissa Venäjältä puuttuu keskitien kulkemisen perinne. Venäjällä ei myöskään tunneta yhteiskunnallisista asioista sopimista, puuttuvat kolmikantamekanismit. Vain lainsäädännön avulla tapahtuva uudistaminen on käytössä. Myös ennakkotapausoikeus on olematon. Perustuslaki määrittelee de-jure Venäjän Federaation eri elinten tehtävät ja keskinäissuhteet. Maasta puuttuu Suomen 1982 hallintomenettelylakia muistuttava laki, joka turvaisi kansalaiselle de-facto oikeudet prosessuaalisiin toimiin julkista valtaa vastaan. Nykyinen tietotekninen infrastruktuuri ei tue tasa-arvon ja elintason tasaista jakautumista Venäjällä. Tietoyhteiskunnan jakautuminen (digital divide) on todellisuutta tämän päivän Venäjällä. Länsi-Euroopassa siitä on tullut yksi keskeisimmistä arvoista ihmisten tasa-arvon toteutumisessa asuinpaikasta riippumatta tietoyhteiskunnassa. Tulojen jakaantuminen oli tasaisempaa neuvostovuosina. Tiedon kulussa uuden järjestelmän ensivuodet ennakoivat kehityksen menevän huonompaan suuntaan glasnostin aikoihin verrattuna.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)