keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Ongelmallinen Batkenin alue Ferghanan laaksossa

Ferghanan laakso levittäytyy nykyisten Kirgisian, Tajikistanin ja Uzbekistanin valtioiden alueelle. Tämä yli 200 kilometriä pitkä ja 100 kilometriä toiseen suuntaan oleva alue on ollut historian saatossa koko Keski-Aasian ruoka-aitta ja taloudellisen hyvinvoinnin alkulähde. Laakson eteläreunalla olevat Alain ja Turkestanin vuorijonot erottavat alueen Kiinasta ja Tajikistanista. Vuosisatojen ajan Ferghanan laaksosta on ollut suora vuoristopolkuyhteys Afganistaniin vaikeasti valvottavan Tajikistanin vuoristoalueen läpi.

Aleksanteri Suuri kulki näitä Ferghanan laakson eteläpuolella olevia vuorijonoja pitkin Pamir-vuoristoon Intian valloitusmatkallaan. Venäjän armeijassa palvellut Mannerheinm ratsasti myös Alai-vuoristossa kulkevaa vanhaa silkkitien reittiä pitkin Kiinaan yli sata vuotta sitten. Turkestanin vuorijonon reittiä käytettiin etenkin kesäkuumilla, jolloin lämpötila alhaalla Ferghanan laakson pohjalla kulkevalla pääreitillä saattoi nousta yli 50 asteeseen, kun taas vuorilla alhaisemmat päivälämpötilat ja yön viileys palkitsivat vaikeakulkuisemman tien.

Kehityksen lähtökohdista Batkenin alueella

Batkenin kaupunki eteläisessä Kirgisiassa edustaa hyvin koko Ferghanan laakson nykytilannetta. Batken on samannimisen läänin pääkaupunki. Sen taajamassa asuu parikymmentätuhatta ihmistä. Puolet väestöstä on alle kymmenvuotiaita. Se on merkki piilevästä ja koko aluetta uhkaavasta väestöongelmasta. Millä tämä kymmenen vuoden kuluttua työelämään tuleva väestönosa tulee elämään jos alueen taloudellista kehitystä ei olla saatu raiteilleen tuohon mennessä. Maatalous työllistää tällä hetkellä valtaosan väestöstä. Mutta maataloudessa tehtävän työn arvo ja työn tuottavuus ovat laskenut jopa siitä, mitä se oli Neuvostoliiton aikana.

Eteläinen Ferghanan laakson alue on haaste kehitysyhteistyölle ja teknisen avun ohjelmille. Nykyiset länsimaiset hyvinvointivaltiot ovat syntyneet pitkäaikaisen kehityksen tuloksena. Teollisuusmaissa elinkeinoelämän rakennemuutos vei yli sata vuotta. Kuluneen vuosisadan aikana suurin osa maatalouden parissa työskentelevästä väestöstä siirtyi teollisuuden palvelukseen kaupunkeihin. Mihin siirtyvät Keski-Aasian maiden maatalouden liikaväestö?

Ferghanan laakson kehitys voidaan suhteuttaa samanaikaiseen taloudelliseen kehitykseen Suomessa. Yksityistilat, osuustoimintaliike ja paikallinen teollinen yritystoiminta olivat ne talouden perustekijät, jotka estivät Suomen muuttumisen teolliseksi siirtomaaksi kuluneen vuosisadan alkupuoliskolla. Myös se, että Suomi pysyi sosialistisen leirin ulkopuolella, mahdollisti rakennemuutoksen sekä nykyiseen EU-jäsenyyteen perustuvan kehitystien kulkemisen..

Talebanin sotaretki Ferghanan laaksoon 1999

Neuvostojärjestelmän romahdettua 1990-luvun alussa Keski-Aasiaan syntyi poliittinen, hallinnollinen ja sotilaallinen tyhjiö. Ferghanan laakso ja Batkenin alue nousivat maailman uutistietoisuuteen vuonna 1999 ns. Batkenin tapahtumien johdosta. Se ei ollut ykkösuutinen Suomessa. Expansiovaiheessa olevan Afganistanin Moderneilla amerikkalaisilla aseilla varustetut Taleban-sissit soluttautuivat Batkenin eteläpuolella olevalle vuoristoalueella Tajikistanin läpi kulkevan vuoristoreitin kautta tarkoituksenaan valloittaa Batkenin kaupungin lentokenttä. Lentokenttä oli strateginen kohde, jonka avulla olisi voitu siirtää lisäjoukkojaja kalustoa Talebanin tukemalle ääri-islamilaiselle sotilasoperaatiolle, jonka tavoitteena oli perustaa Ferghanan laakson alueelle Keski-Aasian islamilainen valtio Afganistanin mallin mukaan.

Talebanin hyökkäyksen kärki kohdistui, joka myös hallinnoi suurinta osaa Ferghanan laakson alueesta. Neuvostoajan Uzbekistania suosiva investointipolitiikka loi näkyvän elintasoeron Uzbekistanin ja Ferghanan laakson muiden alueiden välille jos asioita mitataan maatalous- ja teollisuusinvestointien määrällä. Itsenäisen Uzbekistanin hallituksen politiikka on ollut hyvin ailahtelevaa, mikä on rappeuttanut Uzbekistanin ja koko Ferghanan alueen taloudellisen kehityksen.

Osana tätä NL:n sisäistä politiikkaa Uzbekistan öljyn- ja maakaasuntuottajana ja Tajikistan kivihiilentuottajana saivat itselleen alueita Batkenin alueelta eteläisessä Kirgisiassa. Nämä alueet kuuluivat hallinnollisesti Uzbekistaniin ja Tajikistaniin niiden yleisliittolaisten ministeriöiden tuotantoyksiköiden puitteissa. Kirgisian paikallishallinnoilla ei ollut osaa eikä arpaa tämän hyvinvoinnin jakamisessa. Ivy-maiden itsenäistyttyä 1990-luvun alussa nämä hallinnolliset alueet eli enklaavit jäivät elämään omaa elämäänsä.

Tämä Neuvostoliiton ja Stalinin aikojen perintönä saatu tilanne on täydellinen hallinnollinen kaaos. Sille ei tunnu kukaan mahtavan mittään. Eteläisessä Kirgisiassa Batkenin läänin alueella olevien enklaavien läpikulku on puollonkaula alueen taloudelliselle kehitykselle ja ne ovat myös korruption lähde kun ihmisiä pysäytetään mielivaltaisesti ja päästetään jatkamaan matkaa vain rahaa maksamalla. . Ulkomaalaisilta vaaditaan Uzbekistanin ja Tajikistanin viisumit, vaikka nykyisen kansainvälisen oikeuden mukaan ulkomaalainen on edelleenkin niillä kulkiessaan Kirgisian alueella, koska rajalinjoja ei ole määritetty uusien valtioiden välisillä sopimuksilla. Lahjoittajamaat antavat miljoonia dollareita avustuksina, mutta eivät huolehdi kansalaistensa oikeuksista kulkea vapaasti avustettavissa maissa.

Normalisoituuko Batken ja Ferghanan laakso koskaan?

Batkenin asukkaat ja elinkeinoelämä elävät monin tavoin muusta maailmasta eristäytyneinä. Mitään ei voi hankkia sieltä missä se olisi edullista, koska kaikki tavara joudutaan kuljettamaan enklaavien läpi, jolloin Uzbekistanin ja Tajikistanin tulli- ja rajaviraonomaiset valvovat Otto Mannisen runosäkeen ”Näkemättä haavan ei susi sutta syö” ohjeistamina. Viranomaiset oman etunsa nimissä luovat helposti erilaisia ongelmia, jotka he sitten pientä korvausta vastaan myös itse ratkaisevat. Partisaanipoluiksi kutsuttavia kiertoteitä on olemassa.

Vuoden 1999 tapahtumien jälkeen elämä Batkenissa on palannut normaaliksi, jos jokin Batkenissa on normaalia yleisesti ottaen. Kansainvälisten avustusohjelmat toimivat alueella vaihtelevalla mestyksellä, koska suuret aluetta koskevat ongelmat ongelmat ovat edelleenkin ratkaisematta. Kirgisian oma väestö Batkeni alueen ulkopuolella suhtautuu batkenilaisiin hyvin varauksellisesti. Yhdysvaltain ja Japanin lähetystöjen henkilökunta ovat ollet pitkään matkutuskiellossa alueelle. Myös EU:n ja asiantuntijat joutuivat vuoden 2005 keväällä poistumaan alueelta useiksi viikoiksi tulppaanivallankumouksen levottomuuksien yhteydessä.

Muistoina Taleban-sotaretkestä, joka päättyi Taleban-sissijoukon täydelliseen tuhoamiseen, alueelle on jäänyt miinakenttiä erityisesti em. enklaavien ympäristöön ja Uzbekistanin vastaiselle rajalle. Kirgisian puolelta miinat on virallisen tiedon mukaan poistettu, mutta EU:n rahoittaman miinakenttien kartoitustyön tuloksena tämä tieto on vahvasti kyseenalaistettu. Miinat ja räjähtämättömät ammukset alueella aiheuttavat onnettomuuksia ihmisille ja alueella laiduntavalle karjalle. Uzbekistan on ollut haluton keskustelemaan miinakenttien purkamisesta Ferghanan laakson eteläreunalla.

Afganistanin huumekauppa Tajikistanin vuoriston ja eteläisen Ferghanan laakson läpi aiheuttaa edeleenkin ongelmia. Rajalla tapahtuu ampumisvälikohtauksia vuosittain. Tajikistanin vuoriston läpi Afganista pohjoiseen kulkevaa Keski-Aasian reittiä käytetään myös huumeiden salakuljetukseen. Se tulee vuorilta alas Batkenin kohdalla. On ikävää, että nuo luonnonkauniit vuoristoalueet ovat suljettuja alueita eivätkä hyödytä ketään. Myös kirgiisien hevoskasvatusperinne voisi tarjota puitteet kansainväliselle ratsastusturismille Aleksanteri Suuren kaviouralla Turkestanin vuorijonon alueella.

Aprikoosista toimeentulonsa saava Batken elää kolmesti

Apriokoosi on Batkenin tulevaisuuden toivo ja tavaramerkki maailmalla. Vuosi alkaa kun alueen kymmenen tuhannen hehtaarin laajuiset aprikoosotarhat alkavat kukkia maalikuun-huhtikuun vaihteessa. Tuolloin Batken ja Ferghanan laakson eteläiset vuorenrinteet kylpevät sellaisessa kukkaloistossa, jolle ei löydy vertaa muualla maailmassa. Japanin kirsikkapuiden kukinta tunnetaan kaikkialla. Paljon näyttävämpi aprikoosin kukinta on jäänyt huomiotta Batkenin alueen levottomuuksien ja syrjäisen sijainnin takia. Batken tunnetaan myös Zaperavi-rypäleistä valmistetusta punaviinistään.

Aprikoosisato valmistuu kesä-heinäkuussa. Silloin kaupungin väestö perheiden pienimmät mukaan lukien muuttavat aprikoositarhoilleen. Aprikoosisato kerätään ja
kuivataan auringon valossa. Parhaimmista hedelmistä poistetaan siemenkodat ja siemnkodista kerätään manteleita muistuttavat siement. Aprikoosi on erittäin sokeripitoinen hedelmä. Myös sen korkean kaliumpitoisuuten takia sitä läytetään sydänlääkkeenä. Lasiin laitetaan illalla 4-5 kuivattua aprikoosia, joiden päälle kaadetaan kuumaa vettä ja peitetään kannella. Kun aprikoosijuomaa juodaan säännöllisesti aamuisin, muuta lääkitystä ei tarvita. Sen kertoo myös alueen alhaiset sydäntautitilastot.

Kolmas vaihe Batkenin elämässä alkaa kun aprikoosisato on loppukesästä myyty. Ansaitun rahan annetaan palaa. Tuolloin ei olla kipeitä eikä köyhiä. Viime vuosina Ramadanin sattuminen syksyyn on hillinnyt menoa. Mullahit eivät suostu vihkimään aviopareja Ramadan-paaston aikana. Perinteisesti suurin osa Ferghanan alueen avioliitoista solmitaan syksyllä. Poikalapsien islamilaiset ympärileikkaukset ja perhejuhlat tapahtuvat myös syksyllä. Viikonloppuisin alueen kaupunkien kaduilla ajetaan äänekkäästi neuvostoajan perinteen mukaisesti koristelluissa autoissa. Illalla kaupungin täyttää kovaääninen häätilaisuuksien musiikki, joka vaikenee vain paikallisesta moskeijasta kuuluvan iltarukouksen ajaksi.

Millaiset ovat Batkenin alueen tulevaisuudennäkymät?

Ulkopuolinen kysyy helposti onko näillä Ferghanan laakson ihmisillä tulevaisuutta. Naimisiin meno ja lasten teko on merkki ihmisten omasta uskosta tulevaisuuteensa. Mutta onko tulevaisuus suurperheen tuomassa sosiaaliturvassa, kuten alueen ääri-islamilaisten levittämä oppi opettaa.. Vai onko tulevaisuus sitä, mitä EU:n ja muiden länsimaiden köyhyydenpoisto-ohjelmilla pyritään rakentamaan. Kymmeniin tuhansiin nouseva Ferghanan laakson alueen siirtotyöläisarmeija Venäjällä ostaa kotiin lähettämillään rahalähetyksillä aikalisää oman kehitysvaihtoehdon aikaansaamiseksi alueella ääri-islamilaisuudenrinnalle.

Ferghanan laakso on luonnonolosuhteiltaan ideaalinen lukuisille maatalouden tuotantosuunnille maaperän mireaalipitoisuuden, auringon määrän ja veden saatavuuden takia. Kaikki on mahdollista. Batkenin alueen maaperä sisältää kaikkia muualla maailmassa teollisesti hyödynnettäviä luonnonvaroja erittäin runsaasti. Alueelta on löytynyt kultajuonteita, joiden kultamäärä on jopa 30 grammaa tonnissa. Luonnonvaroja hyödynnettiin teollisesti jo neuvostoaikana. Mutta ei enää. 1990-luvun villeinä vuosina suuri osa tuotantokoneista ja -laitteista on myyty metalliromuksi Kiinaan. Saaduilla rahoilla haluttiinn ostaa ja ostettiinkiin länsimaisia käytettyjä autoja.

Mannerheimin 100 vuotta sitten tekemän tiedonkeruumatkan takia suomalaisiin suhtaudutaan myönteisesti Kirgisiassa nimenomaan kirgiisien oman identiteetin rakentamistyössä. Suomi voisi olla voimakkaammin kehittämässä Etelä-Kirgiisiaa omien kokemustensa pohjalta pitempiaikaisella aluekehitysohjelmalla Suomen Lapin mallin mukaisesti. Yksi Mannerheimin matka Keski-Aasiaan voisi toimenpideohjelmiltaan vastata kymmentä Kekkosen hiihtoretkeä Lappiin